Kirjoittaja

Olen kahden lapsen (Jeremias02/2005, Josefiina 04/2009) äiti Keski-Pohjanmaalta. Harrastuksiin täytekakkujen ja koristeiden teko, aiempi harrastus eli ristipistotyöt on jäänyt taka-alalle tämän harrastuksen myötä. Kakkuilu harrastus alkoi 02/2010. Koukuttavaa puuhaa on täyty myöntää, mutta kuten varmaan monella muullakin työ haittaa harrastusta. Vakkarityö minulla on täällä www.perhonmolli.info . Minut voi linkittää vapaasti (mut kerrohan mulle, niin linkitän myös sinut)
Kakkukangas löytyy myös Facebookista www.facebook.com/kakkukangas
|
18.02.2012 - 18:04
Tämä koriste tuli työkaverin tytön kakun päälle. Äiti töivoi tytölleen keijukakkua ja myöhemmin synttäreitään viettävälle tytölle ponikoristetta. Äiti oli tytölleen näyttänyt kuvan, ja tytöllä oli melkeinpäs päässyt itku, kun hän ei kuulemma halunnut keijua vaan ponin. Noh, vanhempi sisaruksista sanoi, että hän voi kyllä ottaa tuon keijukoristeen, jolloin tietysti se kelpasi myös nuoremmallekin :)
Koristeen, kun työkaverilleni annoin, ja hän sen voi kotiin, niin tyttö oli ihastellut koristetta ja oli siis ollut mieleinen :)

Koriste on vaahtismassasta. Siivissä liivatelehti.
Onnea Saara! :)
16.02.2012 - 19:18
Kastekoristeita on tullut tehtyä tälle vuodelle ja kaksi, ja vielä yksi on tulossa parin viikon päästä näytille:)

04.02.2012 - 20:29
Ristiäiskoristeeseen toivottiin hentoa vaaleansinistä väriä, vauva kastemekossa laatan päälle, palikoihin nimi. Tällaisen tein. Salamavalo korostaa vähän liiaksikin helmiäisspraylla tehtyä loppusilausta.

30.01.2012 - 17:18
Työkaverin 3,5 vuoden uurastus opintojen parissa päättyi, kun hän sai käteen Restonomin paperit perjantaina. Iltojeni iloksi tein tämän koristeen työkaverille vähän niinkuin kortin asemasta eli kakkuun asti tämä ei edes päätynyt :)

Koriste on vaahtokarkkimassaa, paitsi musta opinnäytetyötä kuvaava kirja marsipaania. Tuossa käärössä lukee restonomi ja noi kiekurat tuossa alhaalla on meidän työpaikan logo (eli www.perhonmolli.info) .
Onnea!
28.01.2012 - 14:33
Täällä meillä oli tänään kansalliset hiihtokisat. Minua pyydettiin tekemään kisoissa järjestettävään arvontaan kakku palkinnoksi. Koriste on raapaistu kasaan parin päivän varoitusajalla (kun en halunnnut kuitenkaan pelkkää kakkua viedä:)) Kovasti siellä väki odotti,että kuka kakun voittaa ja loppujen lopuksi se jäi omaan pitäjään :)

Kakku on kuuden munan sokerikakku.
Välissä vademahilla ja mansikka-vadelma-rahka-kerma Pursotukset Flora Vispi ja päällä vaahtokarkkimassaa, kuten myös koristeetkin.


22.01.2012 - 23:15
Tämän Hello Kitty kakun tein eilen 2-vuotiaalle Neealle. Toiveena oli HK palapelikoristeen, nimi ja ikä ja vaaleanpunaista. Mukava oli váihteeksi tehdä tällainen koriste, kun minulta yleensä aina pyydetään nuita 3D malleja :)

6 munan sokerikakkupohja välissä vadelmahillo ja mansikka-vadelma-kerma-rahka pinnalla vaahtokarkkimassa pursotukset FLora Vispi +vaniljakreemijauhe koristeet vaahtokarkkimassaa

22.01.2012 - 10:16
Hyvän kaverin poika täytti eilen 3 vee. Tämä moottorikelkka päätyi kakun päälle. Tuohon etuosaan en ole tyytyväinen, kun siitä tuli jotenkin "töppö"...en vaan saanut paremmin, eli parantamisen varaa jäi....
´
15.01.2012 - 18:54
Samun äiti pyysi Samulle merirosvoaiheista koristetta. Ideointi oli vapaa. Kävin blogeissa kattelemassa ideoita ja siitä se ajatus sitten lähti :)

Koriste kokonaisuudessaan vaahtokarkkimassaa. Lipputangossa on tukena spagetti. Aarteisiin on tomultetu kahta eri kultatomuväriä. ja miekkaan ja arkun harmaisiin osiin helmiäiskimallesprayta.
01.01.2012 - 18:31
Muutamat munat tuli vatkattua kakuksi, ja vaahtismassa taipui monenlaiseen muotoon vuonna 2011 :)
- 23 kpl pyöreät kakkukokonaisuudet (yksittäisiä kakkuja 33 kpl)
- 10 kpl pikkukakkuja (2-3 munan)
- 7 kpl suorakaidekakut
- 9 kpl massalla päällystettyja kakkuja (joista kerroskakkuja 4 eli yhteensä kakkuja olisi 14 kpl)
- 8 kpl munattomat ja maidottomat kakut (näitä on jäänyt kyllä kuvaamattakin)
- 54 kpl koristeet, jotka päätyneet muiden tekeminen kakkujen päälle
- 6 kpl voileipäkakut
= Kakkuja yhteensä 64 + munattomat ja maidottomat sekä voikkarit ja koristeet!
(vertailutietona mainittakoon, että viime vuonna yhteisluvut oli n56 kakkua +9 munatonta ja maidonta ja 29 koristetta, jotka meni muiden kakkuihin eli vähän enemmän tuli tehtyä vuonna 2011...)








Munattomat ja maidottomat nämä alapuolella olevat

01.01.2012 - 13:50
Nämä kakut tein eilen. Molemmissa täytteenä toisessa välissä vadelmahillo ja mansikka-vadelma-kerma-rahka ja toisessa välissä hillaa-kerma-rahka.
Tämä eka kakku oli isällänei synttärikakku. Koristeen kanssa pähkäilin, että minkälaisen teen. Idearikas siskoni keksi, että tee muutama puu ja saha, koska pappa aina lastenlasten kanssa "s...ahailee puita": sahhaa, sahhaa, hellapuita sahhhaa, kelle ne lapset niitä sahhaa, no isille ja äitille ja mummille ja papalle. Ite sit aattelin, että lisätääs vielä pullien teko, koska papan kans myös loruillaan seuraavan lorun tahtiin "paaka paaka pullaa, leivo leivo kakkua, pane voita rakkoon, pistä pikku sumppiin kaikki".

tämän kakun vein kotonakotona naapuriin vähän niinkuin vastapalveluksena siitä, kun naapureilta olen saanut kesällä ulkokukkia istutettavaksi ja alkusyksystä isot kasat persiljaa :)

27.12.2011 - 22:02
Meidän kummipoika täytti tänään 2 vee ja synttäreitä vietettiin eilen. Alunperin minun piti tehdä vain koriste, mutta muutama päivä ennen äiti pyysi tekemään kakunkin. TOiveena oli joko muumiaihe tai Salama McWueen, mutta koska en ole muumia tehnyt vielä koskaan, niin ajattelin napata sen aiheeksi.
Kakku on 10 munan. Välissä vadelmahillo, mansikka+vadelma+rahka+kerma. Hillona käytetty laktoositonta kermaa, ja sen kyllä näkee nuista pursotuksista, kun ei tule tasainen reuna.

Tässä vielä koristeesta lähikuvaa...Muumi ei nyt ole mikään mallikappel, mutta ehkä sen kepistä ja hatusta tunnistaa muumipapaksi :)

23.12.2011 - 08:30
Kakkukangas toivottelee kaikille oikein ihanaa joulua näiden kahden pikkukoristeen kera, jotka meni pojan eskariopelle ja "apuopettajalle"!

Tämän vuoden puolella on tulossa ainakin yksi kakku, Tapaninpäivänä muumiaiheinen. Ja ehkä sitä pitää uutena vuonna joku pikkukakku pyöräyttää :)
21.12.2011 - 19:30
Eräs tuttu pyysi tekemään tyttökaverilleen synttäreiden kunniaksi pienen täytekakun ja toiveena oli koristeen suhteen possu/possuja liittyen tyttökaverin työhön. Ensin olin vähän, että mitenkähän tämän toteuttaisin, mutta sitten googletin ja päädyin Mansikkamäen blogiin ja siellä oli ohjetta marsipaanipossujen tekoon, joten aloin apinoimaan niitä...lähellekään en päässyt, mutta ehkä nuissa jotain possumaista on, ehkä häntä ;)

Kakku on kahden munan ja välissä vadelmahillo ja vadelma-mansikka-kerma. Pinnassa vaahtokarkkimassa kuten myöskin koristeet.
 
20.12.2011 - 14:56
Lasten hoitokaveri Aleksanteri täytti eilen 5-vuotta. Alunperin toiveena oli Valtra traktori, mutta yhtenä päivänä, kun vein lapsia hoitoon, Aleksanteri tuli kysymään, että "voisitiko sittenkin tehdä John Deeren eikä Valtraa". Reipas poika oli, kun itse kysyi ja kotona oli sanonut, että hän on nyt hoitanut asian minun kanssani :)
6 munan kakku, jossa välissä perinteiset vadelmahillo ja mansikka+vadelma+rahka+ kerma. Pinta vaahtokarkkiamssaa kuten koristekin. Koristeeseen jäi tuhruja varsinkin nuihin ikkunoihin, jotka liivatelehdestä,mutta en saanut enää siinä vaiheessa korjattua tilannetta...eli tällä mentiin...Sankarille kelpas, ja se on pääasia :)


Toi leveä koripunostylla on kyllä kiva :)
19.12.2011 - 15:23
Veljenpoika ja samalla meidän kummipoika Arttu täytti eilen vuoden. Tarkoitus oli tehdä kakkukin, mutta meidän väki on flunssassa, niin ei viittitty lähteä tarttuttamaan, joten kakku jäi tekemättä.
Artun isoveli Atte oli katsonut tätä Franklin koristetta isänsä puhelimesta (edestäpäin oli kuva), eikä ollut keksinyt, että mikä hahmo on kyseessä, vaikka oli sanottu, että Atte ruukaa kattoa sitä telkkaristakin jne. Jotain oli puhunut sammakosta :) Että ei ehkä ihan näköisversio tullut tästä tekeleestä :)

06.12.2011 - 16:40
Joskus yli vuosi sitten selaillessani blogeja iskin silmäni piparitaloon, jossa lapset leipovat pöydän ääressä, ja äiti taisi olla kiikkustuolissa ja takana oli vanhanajan hella jne(en muista kenen blogi oli kyseessä)...VIime jouluna toteutus jäi ajanpuutteen takia...Tänä jouluna sain raapaistua kasaan jonkinlaisen viritelmän...

TÄssä minun versiossani lapset ovat nämä meidän pikkutontut. Takka jäljittelee hieman meidän takkaa. Sisällä led kynttilä ja uuniluukkuna liivate, samoin kuin ikkunoissa.

OIshan tähän saanut tehtyä yksityiskohtia vaikka kuinka, mutta johonkin piti vetää raja, kun aika ei riitä...:/


OIkein mukavaa joulunodotusta blogini lukijoille :)
17.11.2011 - 20:55
Tämä isänpäiväkakku meni appiukolleni. Koriste esittää heinäpaaleja, ja vähän niinku kynnettyä peltoa tuo alusta. MEidän 6-vee poika kysyi heti, kun näki koristeen, että "äiti onko tuo vähän niinku, että on kynnetty peltoa" :)

Olikohan eka kerta, kun tein tällaiset reunapursotukset, ja vähän on sen näköistä jälkeäkin, kun on tuollaiset pätkylät, jotka loppuu miten sattuu :)

Koriste vielä lähikuvassa

15.11.2011 - 19:54
Olen tehnyt useamman koristeen aiheesta vauva kehdossa ja nimenomaan pojille. TEki mieli tehdä samasta aiheesta myös koriste tytölle. Jossain blogissa olen törmännyt koristeeseen, jossa alustana on matto ja sitä ideaa tähän koitin. Matto on tosin tuollainen tietyllä lailla pelkistetty, eli ei ole hapsuja lähdetty tekeen pikkutarkasti tms. Aattelin että jotain muutakin tähän olis voinut tuupata, mutta en sit keksinyt, että mitä.
Tätä en siis suoraan ole kellekkään tehnyt, ja koristeen osat ei ole kiinni alustassa, eli on vielä muunneltavissa, jos jollain olis tarvista tällaiselle koristeelle tässä lähialueella. 
Joskus vaan tekee mieli jotain näpertää-
13.11.2011 - 14:16
Hieman oli aluksi ongelmia keksiä, että millaisen kakun teen, mutta tähän sitten päädyin... Mies on henkeen ja vereen metsästäjä eli siitä se ajatus sitten lähti...koristeissa on siis hirvensarvet, kivääri, lippalakki ja "kyttäyskoppi/lava". (mun vakkarityö on täällä: www.perhonmolli.info ja olenkin miehelleni sanonut, että sitten kun taloudellinen tilanne antaa myöden, niin hän voi mennä kouluun riistalinjalle muuttamaan harrastuksen työksi:))
Kakussa on 4 ja 2 munan sokerikakkupohjat. Välissä vadelmahillo + hilla+kerma+rahka. Pinta vaahtokarkkimassaa.




Tässä kakku vielä siten, että pyssy on eri paikassa, niin näkyy noi sarvet paremmin.

ja vaihekuvia päällisen teosta. Eli värjäsin ensin vaahtokarkkimassaa neljällä eri värillä. Sekoitin siis vaan vähän, ettei tule tasaisen väristä. Asetetlin paloja vierekkäin ihan summassa...

jonka jälkeen kaulitsin levyksi...

ja nostin kakun päälle....

ja tasoittelin reunat...ja leikkasin ylimääräiset pois...

Onnea kaikille iseille!
24.10.2011 - 18:07
Sain eilen illalla päähänpiston koittaa tehdä ekaa kertaa tennarit, joita monessa blogissa on, ja jotka kai aluperin on PIonin keksimät. Mansikkämäen blogista kuitenkin tulostin ohjekuvatn ja sen avulla sain nämä aikaiseksi. Oli helpompaa kuin luulin, vaikka parantamiseen varaa jäikin, kuten huomaa, että ei ihan samanlaiset ole. Nuista reiistä on tarkoitus pujottaa oikea satiininauha, kun jostain sellaista löydän ja jos nämä joskus jollekin päätyy...Nyt siis tein vain ihan huvikseni. Eli tämän koristeen perään voipi kysellä, jos on tarvetta. Palikat tein, että voi laittaa esim. nimeä niihin tms..


Takaosaan alaosasta tuli kaikkea muuta kuin siisti, kun pätkin tuota alanauhaa...Mut pitää kattoa, jos sitä vielä paikkailis jotenkin.

Mutta todellakin kiva oli näitä tehdä :) Kukat ja lehdet olin tehnyt jo aiemmin ja päätin sit tehdä ihan kokonaisen koristeen eikä pelkkiä tossuja.
23.10.2011 - 12:15
Siskonpoika Mikko vietti synttäreitään useammassa erässä. Ikää tuli mittariin 7 vee. Mikko on kesän aikana harjoitellut puukolla vuolemista ja innostunut siitä, joten senpä vuoksi täti teki tällaiset koristeet. Eli pari melkein samanlaista koristetta. Vaahtokarkkimassasta.


Onnea kummipojalle!
23.10.2011 - 10:43
Työkaverin pojalle meni tämä Salama. Vaahtokarkkimassasta on koriste tehty kokonaisuudessaan.


15.10.2011 - 17:28
Hyvän kaverin pojan 3-vee synttärikakun päälle tein tämän koristeen. Vaahtokarkkimassasta kokonaisuudessaan.


Paljon onnea PETTERI! :)
09.10.2011 - 14:37
Lukioaikainen kaveri pyysi tekemään heidän poikansa ristiäisiin koristeen. Toiveena oli kehtokoriste ja vaaleilal sävyillä ja sinistä ei saisi olla. Senpä vuoksi päädyttiinkin sitten valkoisiin ruusuihin.
Tällä kertaa olen ihan tyytyväinen näihin mun ruusuihin, kun ne on aina olleet ihan surkeita, mutta nämä nyt jo vähän miellyttää itteäni :)
 Kehdon mallia muutin aikaisempiin verrattuna, kun en löytänyt aiemmin käyttämiäni kaavoja mistään, niin piti tehdä uudet.



02.10.2011 - 18:37
Kaveri sai tuossa reilu sitten toisen pojan ja tein tämän koristeen vauvalle. Ennakkoon sen tein, että oli valmiina, jos tulee poika, ja tulihan sieltä :) Onnitteluviestissä laitoin kuvan tästä koristeesta. Nähtäväksi jää, että saako koriste kakun alleen, vai miten tässä passaa aikataulut, että koska pääsen vauvaa ihastelemaan. Joka tapauksessa muistoksi vauva koristeen saa.


Onnittelut pikkumiehestä!
28.09.2011 - 20:55
Meillä oli viime lauantaina työpaikalla perinteinen elojuhla eli eräänlainen markkinatapahtuma. Keittiön naiset tekivät arvontaan täytekakun ja minä lahjoitin kakun päälle tämän koristeen. Näyttää aika karseelta toi valkoinen sokerikuorrute tuossa, mutta koitin sitä vielä paikkailal tämän kuvan oton jälkeen, mutta en tietysti muistanut ottaa kuvaa...:/
Aita meinas antaa periks, kun ei ihan kunnolla ennättänyt kuivua, tai sit vaan oli liian ohuesta materiaalista tehty...

18.09.2011 - 19:16
Tämä ristiäiskoriste on jäänyt vissiin päivittämättä...tehty joskus keväällä...




03.09.2011 - 21:17
Veljenpoika Atte täyttää huomenna kolme vuotta. SYnttäreitä vietettiin tänään...MInä tein Aten pyynnöstä tämän Mainio Manu koristeen, mutta ei nyt sit valitettavasti päästy juhlimaan, kun omat lapset nuhassa, niin ei viittitty lähteä tartuttamaan muita...Kakunkin olisin siis tehnyt, jos olis päästy...Mut ehkä teen sit myöhemmin jonkinlaisen.
Mun poitsu 6 vee kyllä meinas, että ei tää näytä yhtään Mainio Manulta... Ja nuita työkaluja olis voinut olla enemmänkin, mutta enpäs nyt sit saanut aikaseks tehdä...

Ja tuota kiinnitysmassaa näkyy joka välissä...:) Työkalupakki ei ennättänyt kunnolla edes kuivaa vaan reunat oli oli löysiä, joten piti koittaa saada niitä vahvennettua tuolla kiinnitysmassalla...


Niin ja Mainio Manuhan näyttää oikeasti tältä...

Ja tätä kuvaa käytin myös mallina...

26.08.2011 - 19:55
20.8.2011 Jennin ja Juhanin hääkoriste. Toiveena oli alunperin hääpari ja morsiamen puolelle kultainen noutaja ja sulhasen puolelle painonnostotanko...Koiraa en luvannut tehdä, kun en osaa ja sit keksin tuon koirankopin...Yksi toive oli, että sulhasella on silmälasit. Eka yrityksellä näytti enemmän ja vähemmän mustanaamiolta, mutta nää ei ehkä ihan niin pahasti :) Ei mikään mallikappale tää koriste, kun aikataulujen kans teki tiukkaa, kun oikeat työt meinaa haitata :)

02.08.2011 - 19:54
Näistä toinen koriste meni työkaverini veljelle ja toinen toisen työkaverin pojalle :)



01.08.2011 - 15:36
Työkaverin tytön kakun päälle meni tämä Hello Kitty koriste, joka on kokonaisuudessaan vaahtismassaa.

01.08.2011 - 10:24
Miehen sisko täytti heinäkuun puolen välin jälkeen 40. Synttäreille ei päästy, mutta pistin lahjan mukana menemään tämän todella pikaisesti tehdyn koristeen... Koristeessa yrittää siis olla pänikkä/maitotonkka ja kattila...nämä liittyy siis Merjan töihin.

26.07.2011 - 18:37
Tämän koristeen toimitin perille viime viikolla, kun pyörähdin töissä näin loman keskellä. Toivomuksena oli jotain eläimiin liittyvää kissaa, koiraa tms...En uskaltanut luvata kokonaista heppaa tai koiraa, mutta hepan pään uskalsin luvata, kun kerran olin jo tehnyt aiemmin... Eihän tääkään anatomisesti ihan oikeaa heppaa apinoi, mutta ehkä sen hepaksi tunnistaa tuon harjan vuoksi :) Koriste on vaahtokarkkimassaa!


Onnea 6-vuotiaalle!
P.S. Aiemmin olen tehnyt tämän hepanpääkoristeen...
13.07.2011 - 21:13
Veli pyysi tekemään vaimolleen koristeen synttärikakkuun, aihe oli vapaa... Miiaon musikaalinen ja mm. soittele pianoa, joten siitä ajatus...Viime vuonna tein tämän kakun.

Koriste on kokonaisuudessaan vaahtokarkkimassaa. Ikä näkyy tuossa nuottivihkossa, vaikka jäi vähän huonosti havaittavaksi...

12.07.2011 - 13:04
Siskon anoppi täytti vuosia, ja tämän koristeen sisko laittoi kakun päälle, jonka teki anopilleen. Mielenkiinnon kohteet voi päätellä koristeesta :) Pihapiiristä löytyy kukka jos toinenkin :) Ja ompas niistä kukkia kulkeutunut siskon pihaankin kukkimaan :)

11.07.2011 - 22:43
Meillä oli neljäs hääpäi ä 7.7. ja tein tämän pienen kakun ilman sen suurempia koristeluita...saman päivänä tein myös PartyLite kutsuille isomman kakun, joten en jaksanut sen kummempia alkaa...

Kahden munan kakku
Välissä vadelmahillo, mansikka-vadelma-kerma-rahka-valkosuklaa mousse
Pinta vaahtokarkkimassaa

09.07.2011 - 09:46
Mun serkku täytti tässä vähän aikaa sitten 18 vuotta, ja tämä koriste meni postissa Jonnalle. Numerot ei ollut kiinnitettynä eli Jonna laittoi ne ite pystyyn.
Noi rekvisiitat yrittää esittää karaokelaitteita :)


Onnea Jonna!
03.07.2011 - 18:21
Mua pyydettiin tekeen kakut vähän reilun sadan hengen häihin...Hieman hirvitti, kun en näin suurelle väkimäärälle ole kakkuja tehnyt... Hääpari harrastelee urheilua monessa muodossa ja morsian on ammatiltaan opettaja ja sulhanen insinööri... Lähtökohtana hääparilla ajatus, että näitä harrastuksia jotenkin saisi mukaan kakkuihin ja siitä ajatuskesta lähdettiin liikkeelle...
Lopputuloksena pääkoriste, joka tuli kakkutelineessa ihan omalle tasanteelle (kerroin heti aluksi, että siitä väkisinkin tulee suuri, että voisi ajatella näin tehtäväksi) sekä kuusi kappaletta muihin kakkuihin tulevia koristeita (kakkuja oli enemmän, mutta koristeita vaihdeltiin).

Hääparikoristeeseen koitin saada jotain hääpariin viittaavaa...esim. morsiamella hääpuvussa pieni laahus(en pukua ole nähnyt, mutta näin kerrottiin), valkoisia ruusuja pyöreässä kimpussa, hiukset kiharalla (niistä tuli kyllä liian pitkät) ja sulhasen sanottiin olevan harteikas :) Morsian on luonnossa puolet hoikempi kuin tämä mun versio, mutta en siitä sellaista saanut tehtyä. Hääparin ammatteihin liittyvät sit noi liitutaulu ja kannettava :) Sulhasella piti olla hopeanvärinen liivi ja turkoosi toi systeemi kaulassa :)

Tähän puvun laahukseen olen kyläl ihan tyytyväinen...TAi siis morsiamen tein siten, että ensin "pötkylä", jossa vähän vartalon muotoa ja sitten tein yhdestä palasesta mekon tuosta lantiolta asti alaspäin laahuksineen päivineen, kuten monesti oikeissakin puvuissa on :) Sain ihan kivasti laskeutumaankin sen, ainakin omasta mielestäni (en uskaltanut alkaa katkaisemaan nuita hiuksia, että ei katkea ylempää)

Muiden kakkujen päälle tällaiset koristeet...hieman selvitystä...
Ylhäältä vasemmalta oikealle - yhteinen harrastus punttisalilla käynti (esittää käsipainoja noi) - ammatteihin liittyvät jutu, eli karttakeppi ja hiiri - yhteinen harrastus rullaluistelu - ratsastus ja sähly - lukeminen ja jääkiekko - yhteinen harrastus juokseminen

Kakuista on nyt vaan tosi surkeita nopsaan otettuja kuvia, mutta saan myöhemmin kuvan kun eka satsi kakkuja on telineessä.
Tässä viisi ekaa...

ja tässä loput neljä...Kakkuja oli jäänyt reilusti, mutta niitä pyydettiinkin reilusti, joten siksi näin monta kakkua. 
- Kostutus Lidlin Lemon limsalla - Välissä vadelmahillo + suomalaista mansikkaa ja vadelmaa sekoitettuna laktoosittomaan rahkaan ja kermaan. - pinnalla vaahtokarkkimassalevy ja pursotukset Valion laktoositonta kermaa. Yksi kakuista on gluteeniton.


Täyty kyllä sanoa, että aikamoinen urakka oli, mutta selvisin :)...perjantaina täytin kakut, ja mukana auttamassa oli kaverini Kanelisokeri. Lauantaina menin pursottelemaan kakut, ja aikaa meni nelisen tuntia pursotushommiin...hieman meinas käsi olla kipeänä pursotuspussin puristelemisesta ja joissakin kohti pursotukset meni miten sattuu...että ei ihan niitä mallikelpoisimpia kakkuja, mutta ehkä ne sulautui muiden joukkoon :)
Onnea vielä Mimmille ja Jukalle!
28.06.2011 - 22:15
Meidän poitsulla oli nimpparit 26.6. ja lopulta toivelistalle päätyi metsoaiheinen koriste. 
Yritin netistä etsiä värityskuvaa metsosta, mutta nehän ei sit näyttäneet yhtään oikeannäköisiltä, ja kun tuo mies on metsämies, niin arvostelua olisi tullut, jos jonkin "ihan vääränlaisen" kuvan olisin ottanut... Eli otin sit yhden valokuva, josta piirtelin ääriviivat jne...

Pursotuksetkin onnistui ihan kohtuullisesti, tai siis GoGreenin Vispi toimi ihan hyvin :) Välissä tässä kakussa on vadelmahillo ja tuohon Vispiin sekoittelin mansikanpalasia ja banaanin palasia.
Viime vuonna nimpparikakkuna oli Bakugankakku
27.06.2011 - 10:58
Nämä kakut meni tuohon muutaman sadan metrin päähän eilen. Joonas pelaa pesäpalloa ja toiveena oli pesäpalloaiheinen koriste. Joonaksen äidin kanssa tultiin siihen tulokseen, että koriste pesäpallokentän muotoinen ja lisäksi maila ja pallo. Ristiä tai kukkia ei haluttu. Osaltaan tuotti hankaluuksia miettiä koristetta, että miten teen ja kun valmiiksi sain, niin mietin, että onko liian yksinkertainen, mutta päätin jättää kuitenkin semmoiseksi, enkä säveltämään mitään.

Kakut on kaikki kuuden munan sokerikakkuja. YKsi oli hieman isompaan vuokaan tehty, ja siksi näyttääkin isommalta.
Kostutus Lidlin Lemon Lime limsalla Välissä vadelmahillo ja lisäksi vadelma-mansikka-rahka-kerma Pursotukset Flora Vispiä terästettynä vaniljakreemijauheella.


Tässä vielä koriste lähemmin. Pesäpalloa en ole pelaillut kuin koulussa, joten hieman oudompi aihe taas oli...Googlettamalla sain kentän muodon oikein, ja mailan merkin ja pallon värin sain Joonaksen äidiltä :)

Onnea Joonakselle ripillepääsyn johdosta!
26.06.2011 - 10:04
Mun mummini täyttää heinäkuussa 85 vuotta. Oltiin nyt suuremmalla porukalla mummin luona, joten tehtiin kakku hieman etuajassa.
Mummi ruukaa istuskella keinutuolissa ja aiemmin teki aina ruisleipää, josta me lapsenlapset puhuttiin, että se on lujaa leipää, kun oli sellaista kivan kovaa(ja todella hyvää!) Olen ite pari kertaa koittanut, mutta pitäis harjoitella vielä lisää...Lisäksi mummin luota löytyi yleensä aina munkkejä, niitä een muotoisia.

Kakku on 9 munan sokerikakkupohja täytteenä mansikoita, vadelmia, kermaa ja rahkaa pursotukset Valion Laktoosittomasta kermasta pinnalla vaahtokarkkimassalevy
Keinuotuoli on ihan surkea, mutta oli hiukka kiire aikataulu enkä kerinnyt tehdä kummempaa ja tuokaan ei kerinnyt kuivua, joten retkottaa mihin päin sattuu.

Hieman valutti kakku nestettä tuohon yhteen kohtaan...

TÄssä koristetta vielä lähempää.

20.06.2011 - 10:27
Emma-Neean konfirmaatio oli eilen. Äiti pyysi tyttärelleen koristetta. Harrastuksia tytöllä oli laulu, pesäpallo ja tanssi. Näistä nappasin noi kaksi ensimmäistä mukaan koristeeseen.

Koriste kokonaisuudessaan vaahtismassaa.


Onnea Emma-Neealle!
19.06.2011 - 18:10
Lasten serkku Juhani pääsi tänään ripille. Me ei päästy juhliin mukaan, kun poika on kuumeessa. Tämän koristeen kuitenkin tein kakkuun.

Juhani on mukana VPK:n toiminnassa ja hieman asiaa tutkittuani ja lisää kyseltyäni, päädyin tekemään vaahtosammuttimen, tikapuut ja paloletkun. :)

Onnea Juhanille konfirmaation johdosta!
17.06.2011 - 16:39
Työkaveri halusi kummityttönsä synttärikakun päälle Hello Kitty koristeen. Muita toivomuksia ei ollut, joten tämä nyt menee aika lailla samalla kaavalla kuin muutkin Hello Kitty koristeet tänä vuonna :) Tykkään käyttää näissä koristeita tuota Iloleipurin numeromuottia, kun saa kivan lisän koristeisiin.


14.06.2011 - 20:51
Työkaveri halusi antaa kummitytölleen synttärikakun päälle koristeen ja toivomuksena oli Pikku-Myy. Hieman jännitystä aiheutti tämä aihe, kun Pikku-Myyn ominaiset piirteet tuntuis yks kaks aateltuna aika hankalalta saada tehtyä.
Tällaiseen lopputulokseen pääsin...

PIentä jalostustyötä tarvis tämä Myy, mutta ehkä se nyt kuitenkin tunnistettavissa on...Meidän 2 vee neiti tosin sanoi, että se on Pikku-Neiti (yhdistelmä Niisku-Neitistä ja Pikku-Myystä:))

13.06.2011 - 12:51
Siskonpojan synttäreille vol 2 tämä AB koriste.

Koriste vaahtismassaa.
11.06.2011 - 16:02
Siskonpoika Marko täyttää 14.6. 5 vuotta. Synttäreiden eka kattaus oli toissa päivänä tämän kakun kera.

Sisko leipoi pohjan ja täytti, ja minä tein koristeen ja pursottelin. Koriste ei nyt ihan mallikelpoinen ole, kun levis värit vähän miten sattui possuissa jne, kun marsipaanille tein ja se ei ollut vielä kuiva kun maalasin, niin tussin kanssa mm. oli ongelmia.

Onnea Marko kesämies! :)
08.06.2011 - 22:18
Samaan aikaan, kun Villellä oli yo-juhlat, sisko Elina valmistui lähihoitajaksi ja hänen kakkuunsa tein tämän koristeen.

Koriste on kokonaisuudessaan vaahtokarkkimassaa.


07.06.2011 - 16:11
Lumilautalileva Ville suoritti urheilulukion ja yo-juhlia vietettiin lauantaina tämän koristeen kera.

04.06.2011 - 17:44
Työkaverin sisko sai painaa tänään päähänsä valkolakin. Tämä koriste laitettiin kakun päälle.
Koriste on vaahtokarkkimassasta. Ruusun on suihkautettu vähän helmiäissprayta.


02.06.2011 - 22:49
Työkaverin tytön synttäreitä juhlittiin päiväkodissa, ja tämä koriste oli kakun päällä. Suvi-Vilja tykkää luistelusta eli noi yrittää olla luistimet tuossa edessä :) Hieman nopealla aikataululla tein tämän, eli parantamisen varaa jäi...Noh..ainakin kaksi Kitty koristetta on tälle kesälle vielä tulossa :)

Kuvia ei tällä kertaa ole kuin tämä yks, kun tuli huonoja otoksia kiireessä.
28.05.2011 - 16:30
Kaverilleni valmistujaiskoriste. Hän suoritti tradenomin ylemmän amk tutkinnon. Koristeesta löytyy tietokoneelta opinnäytteen aihe, ja musta kirja kuvaa itse opinnäytetyötä kansitettuna ja ompahan sinne meidän firman logokin eksynyt, kun opinnäytteen kaveri teki työpaikalleen.
Onnea!!


24.05.2011 - 22:26
Työkaverin tytölle Hello Kitty koriste eskariteemalla...eli Kittylla reppu selässä ja lisäksi vihko, kynä ja terotin.


Aada vietti synttäreitä yhtäaikaa veljensä Jeren kanssa, eli synttäripöydässä oli myös tämä traktorikoriste.
23.05.2011 - 18:27
Työkaverin poika vietti synttäreitään eilen. Kakun päällä tämä koriste:



Tästä traktori oli mallia muuntautuu synttärisankarin tarpeisiin...Eli aiemmin keväällä työkaverin nuoremman pojan kakussa oli traktorista tällainen versio: (eli koriste on sama, mutta stailaus hieman erilainen ja liikuteltavissa)

12.05.2011 - 19:55
Josefiinan hoitokaveri täytti tänään 2-vuotta. Neideillä on siis pari viikkoa ikäeroa ja hoidossa mennään perävilkkaa Kittyt kainalossa. Lempin äiti pyysi tekemään Hello Kitty aiheisen kakun. Koristeita tein ennen vappua, ja tämä Kitty koriste oli ensimmäinen, ja itse tykkäsin tästä kovasti, mutta en sitten kuitenkaan sitä Josefiinan kakkuun laittanut, kun halusin jotain vappujuttuja mukaan, enkä viitsinyt tätä koristetta sotkea vappukamalla...eli tämä sitten passasi hyvin Lempille!

Kakku on kuuden munan kakku ja välissä vadelmahillo ja mansikka-vadelma-kerma-rahka.Pursotukset Flora vispiä.


Onnea Lempi 2 vee! :)
28.04.2011 - 22:44
Neitin 2-vee synttäreitä juhlitaan huomenna hoidossa...tämä koriste menee kakun päälle. Josefiina on syntynyt vappuaattona, joten sen vuoksi onkin helppo aina synttäreillä yhdistää vappuun liittyviä asioita koristeeseen....ilmapallot, serpentiinit, munkit ja vappuviuhka tällä kertaa mukana.



Pääsäisenä Hello Kitty näytti tältä ja viime vuonna tein nämä Hello Kitty koristeet.
Arvonta käynnissä täällä.
25.04.2011 - 19:09
Siskonpoika halus nimpparikakkuun Angry Birdsia, joten täti teki.
Koriste pääosin marsipaania.




Muuta postaus alempana on käynnissä arvonta...voit osallistu tästä.
24.04.2011 - 14:35
Meidän neiti täyttää vappuaattona kaksi vuotta ja tänään tein tämän kakun, kun osan porukan kanssa juhlittiin jo tänään.
Tässä kakussa sai taas harjoitella nuita erikoisempia pursotuksia.

6 munan pohja välissä vadelmahillo, mansikka-vadelma-rahka-kerma pinnalla vaahtorkakkimassaa pusotukset Flora Vispiä koriste marsipaanista ja vaahtokarkkimassasta


Ei oikein ole käsi vakaa pursotuksissa, kun tulee "pidempi" tauko välillä :) Ja jollain konstin pitäis oppia tekemään sileä kermapinta kakkuun...

Hello Kitty vielä lähempää....numero kaks on hieman kärsinyt...

P.S. Mulla on ollut pieni Hello Kitty "tehdas", kun tämän koristeen lisäksi on kolme Kitty koristetta oottelemassa omia kakkujaan alleen...ja yks pitäis ehkä vielä tehdä...
P.P.S. Arvonta käynnissä (voittajalle 20 euron lahjakortti Ullan Unelmaan)
21.04.2011 - 18:20
Siskonpojan synttäreitä piti viettää parissa erässä, mutta sairastelujen takia suunnitelmat vähän muuttui, ja Matti piti yhdet synttärit kera Angry Birds koristeen. Tämän koristeen tein kakkoskoristeeksi...
Blgissani on käynnissä arvonta, jossa palkintona 20 euron lahjakortti Ullan Unelmaan! Osallistu tästä! 

17.04.2011 - 10:02
Siskonpoika täyttää 10 vuotta ensi viikolla. Tämä täti teki siskonsa vinkistä koristeen. Mitään käsitystä ei ollut, mitä nämä Angry Birdsit oikein on, joten piti vähän googlettaa ja tällaisen sain aikaan.


Koriste on muuten marsipaania, paitsi valkoiset on vaahtokarkkimassaa.



Onnea Matille tulevista synttäreistä! Matin veli Marko saa loppukuusta nimpparikakun päälle myös koristeen samasta aiheesta.
06.04.2011 - 18:39
Siskonmies soittaa kitaraa ja synttärit on tulossa, joten siitä se ajatus sitten lähti...
Koriste piti matkata postissa, mutta eka yrittämällä ei ollut kuivanut tarpeeksi, joten en voinutkaan lähettää ja siinä sählätessä irtos tuo kitaran pää, mistä viritellään...ja se vielä katos, joten tein uuden... Kengät yrittää olla pelletossut....väri vaihtui vielä kesken kaiken :) Tänään koitin pakata uusiks koristetta ja nyt sit kävi niin, että alustan tähdestä lähti pari sakaraa irti, eli tuskin olis kestänyt postissa perille asti... Pitää toimittaa perille myöhemmässä vaiheessa (yllätyksenä tämän tein, joten sen puoleen sitä ei osattu odottaa edes).
Tämä kitara oli lähtökohtana...

ja tässä se on sokerimassaversiona...



01.04.2011 - 21:42
Työkaverin äiti tekee tytölleen heppakakun ja pyysi tekemään kynttilöille oman "telineen" ja tällainen tuli (kynttiläpaketissa ei ollut riittävää määrää valkoisia/punaisia alustoja, joten siksi noi siniset):

Koriste on kokonaisuudessaan vaahtokarkinmakuista sokerimassaa.

31.03.2011 - 16:39
Työpaikan "pääkallo" paikalla eräs kollega jäi eläkkeelle, ja tämä koriste laitettiin kakun päälle. Tuula on innokas kalastaja, joten koristeeseen haluttiin mukaan onki ja mökki merenrannalla.

Koriste on muuten marsipaania, paitsi valkoiset osat on vaahtokarkkisokerimassaa.

 Onki (tai oikeastaan koho) jäi tässä kuvassa hieman reunuksen varjoon
20.03.2011 - 17:08
Työkaverin pojan 2-vee kakkua koristi tämä Valtrakoriste, joka myöhemmin keväällä muuntautuu 4-vuotiaan pojan koristeeksi pienin muutoksin. Taisi olla kokonaisuudessan vaahtokarkimakuista sokerimassaa.



ONNEA AATU!
Aiemmin olen tehnyt nämä traktorikoristeet. Tämä nyt tekemäni Valtra on pienempi, kun piti saada tehtyä kärrykin koristeeseen mukaan. olis muuten tullut liian suuri, kun nytkin tuli jo aika iso. Ei tässä nyt mitään hirveää tuotekehitystä ole tapahtanut :)
  
Lisäksi Tomi Traktorista on tullut tehtyä kaksi eri versiota:
 
14.03.2011 - 17:56
Tämä spiderman matkas postin mukana n. 100 kilsan päähän. KOriste on vaahtokarkinmakuisesta sokerimassasta. Tein aika paksun tästä, että pysyis paremmin ehjänä postin mukana.


Tässä koristeet Jonin äitin tekemän kakun päällä. Kakku on maidoton,kananmunaton,soijaton ja luontaisesti gluteeniton kakku, vadelmatäytteellä.
Onnea Joni 6 vee!
06.03.2011 - 22:09
Tuomas juhli 8-vee synttäreitään ja kakun päälle laitettiin tämä koriste, joka tehty marsipaanista paitsi valkoiset osat on vaahtokarkinakuista sokerimassaa.

20.02.2011 - 09:09
Veljenpoika ja samalla myös minun kummipoika sai eilen nimekseen Arttu. Tein tämän koristeen Artun kastejuhlaan. (aiemmin olen tehnyt samantyylisin vauva sängyssä koristeen, joka löytyy täältä).Alunperin meinasin tehdä vain sängyn + vauvan, mutta joissakin blogeissa törmäsin ideaan, jossa myös isompi sisarus on mukana koristeessa,joten päätin tehdä 2,5 vuotiaan isoveikan sängyn reunalle seisomaan.

Tässä koristeessa kehto on hieman pienempi kuin aiemmin tekemässäni, kun ajattelin, että se mahtuis ehkä pienemmälle alustalle, mutta samankokoiselle kuitenkin sen tein.
Koriste taisi olla kokonaisuudessaan vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa.




Onnea Arttu :)
17.02.2011 - 21:35
Naapurin Iina täytti 8-vuotta ja tein tämän koristeen Iinalle lahjaksi meidän poitsulta. Iina esitti ensin toiveeksi karhukoiran, mutta jouduin sanomaan, että sitä en kyllä osaa tehdä. Tämä toinen vaihtoehto olikin sitten jo toteutuskelpoinen. Iina halusi siis Hello Kittyn ja ehdotin sitten itse suksia mukaan kuvioon, kun Iina harrastaa hiihtoa.

Koriste taisi pääosin olla vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa. Siitä on tullut mun suosikki, kun jotenkin se on niin helppoa käsitellä, ja on vielä hyvänmakuistakin.

Päässä oleva punainen jutska yrittää esittää korvalappuja :) En halunnut tehdä pipoa päähän, kun sitten ei näkyis Kittyn korvat, joten siks noi korvalaput, jotka ei kyllä ole korvien päällä :)



TÄssä vielä lähikuva spagettisauvoista.

16.02.2011 - 17:47
Pari työkaveria toiminut tässä pariin otteeseen kuriirina koristeiden perillesaamiseksi, joten tekaisin eilen suht nopealla aikataululla kakun viemisinä. Tätä sit maisteltiin iltapäivällä kahvitauolla vähän isommalla porukalla ja jäipä sitä vielä huomisellekin.
 Kuuden munan sokerikakkupohja, jossa välissä vadelmahillo + vadelma-mansikka-kerma-rahka. Pursotukset Flora Vispiä terästettynä vaniljakreemijauheella. Päällä vaahtokarkinmakuisesta kaulintamassasta tehty levy. Koristeet myös samaisesta massasta.



14.02.2011 - 21:09
Siskonpoika Matti viettää nimppareitaan 24.2. ja tein hänelle tämän Super Mario koristeen. Ajatus koristeen lähti siitä, kun veljes trio sai joululahjaksi Wiin ja kyseinen peli on aika tutuksi tullut pojille. Aattelin ensin maalata kuvan, mutta muutinkin mieltäni ja tein koristeen palapelitekniikalla, eli kaulitsin kaulintamassaa ja leikkasin oikeanmuoisen palan ja liitin yhteen. ääriviivat väritin elintarviketussilla. Alusta on marsipaania, joka on maalattu pastaväreillä ja nurmikko on tehty vaahtokarkinmakuisesta kaulintamassasta valkosipulipuristinta avuksia käyttäen.
ensimmäisen kerran käytin tätä tekniikkaa ihka ensimmäisessä marsipaanityössäni eli pojan Turtleshahmoissa. Sen jälkeen tekniikka ollut unholassa, kun olen keskittynyt nuihin 3D hahmoihin, mutta oli sen verran mukava tehdä tätä että jatkossa voipi olla niin, että blogiin eksyy tällä tekniikalla tehtyjä koristeita enemmänkin. :)


12.02.2011 - 19:54
Meidän poitsu täyttää 6-vee kahden viikon päästä ja toiveena oli Bakugan kakku. Halusi päälle Dragonoidin, mutta taitaa jäädä se 3D malli toteuttamatta. Tein kuitenkin jo tämän maalauksen. Itse logo on väritelty elintarviketusseilla ja keltainen tausta pastavärillä. Vähän levis jostain kohti noi, kun on aika pieni kuitenkin tää maalaus, kun tulee 18 cm halkaisijaltaan olevaan kakkuun.
Teen varmaan muille vieraille vielä samanlaisen, mutta isomman version, kun tästä pienestä tulee munaton ja maidoton versio.
Tästä kuvasta on siis lähdetty liikkeelle...

ja tällainen tuli...

29.01.2011 - 18:00
Minulta pyydettiin samanlaista koristetta tyttövauvalle kuin täällä sillä erotuksella, että muualle kakkuun tulisi ruusuja eikä nuita hortensia kukkia. Haastavaa tämän koristeen kanssa oli se, että sen piti matkustaa postin mukana Hyvinkäälle asti :) Pakkasin pieneen pahvilaatikkoon (jossa tullut valokuvia joskus mulle itelle), ja niin vain meni perille ihan ehjänä kirjepostimaksulla.

Koriste tehty vaahtokarkkimassasta.



Tuli sit "pakon" edessä harjoiteltua vähän ruusujen tekoa. Mulla oli Mansikkamäen ruusu tietokoneen näytöllä ja yritin siinä sitten mallista tehdä...enkä päässyt lähellekään mallia...:/ Mutta ehkpä tämä vielä tästä. PItää vissiin suunnitella meidän neitin 2-vee synttäreille vappuaattona joku sellainen kakku, missä on paljon ruusuja, niin tulis harjoiteltua:)

24.01.2011 - 18:49
Pikkuveli sai perheenlisäystä jokin aika sitten ja viikko sitten muuttivat omaan kotiin...joten sehän olis sitten kakun paikka...Tässä koristeet kakkuun...
Koristeet tehty vaahtokarkkimassasta. Oveen painettu kuvio Kanelisokerin puukuvioisella matolla. Ovessa lukee sukunimi, mutta photoshoppasin sen pois.Tämä ovi koriste siis tulee isompaan kakkuun...

ja tämä vauvakoriste pienempään kakkuun...





23.01.2011 - 15:17
Minua pyydettiin tekemään poikavauvalle koriste ja lisäksi hääparikoriste, koska ristiäisten yhteydessä pidettäisiin pienimuotoinen vihkimistilaisuus. Siitä alkoikin pohtiminen, että kuinka nämä kaksi yhdistetään. Ehdotin vauvakoristeeksi sitä ihanaa vauvamuottia ja totesin samalla, että jos sen tekee, ja sitten hääparin, niin mittasuhteet ei sit pysyis oikein hallussa...jossain vaiheessa mietin pientä erillistä koristetta hääparille tyyliin laatalle sormukset ja nimet tai jotain muuta sellaista...Tein kuitenkin ensin vauvan koristeen ja sommittelin siihen sitten sormukset...ja se olikin sitten siinä :)

Koriste taisi olla suurelta osin vaahtokarkkimassaa.



Onnea Jimille ja vanhemmille!
12.01.2011 - 18:04
Työkaverini anopille meni tämä koriste. Arjan bravuri on karjalanpiirakat, joten siitä se ajatus sitten lähti... (tämän aiheen siis sain toteutettavaksi).


Piirakoita en koskaan itse ole tehnyt, että ihan soveltaen rypytin :)

Ruusuja en edelleenkään ole harjoitellut, joten ovat sitten tätä tasoa...Laitettakoon kuitenki lähikuva vielä tänne, että joskus voi seurata kehitystä :)

09.01.2011 - 15:44
Tämän koristeen tein marraskuussa syntyneelle lasten serkkupojalle, joka sai tänään nimen. Toteutus vapaa :) Päätinpäs sitten koittaa tehdä vauvan kehtoon. Kehdon olin jo tehnyt, ja aattelin testata, josko saan kastemekon jotenkin mahtumaan mukaan valuen kehdon reunan yli.

Koriste on tehty marsipaanista, sokerimassasta ja vaahtokarkkimassasta.



Kukkiin vauvan kastemekkoon on lisätty Snow White tomuväriä.

Kehdon tämän puolen kuviointi on tehty pikkuiselle kuviokaulimella (Water Mark taisi olla kuvio)...

...ja tämä toinen puoli on tehty Kanelisokerilta lainatulta Wood Grain Texture Mat:llä. Haluaisin itsellenikin tuollaisen, mutta ei ollut enää englannin nettikaupassa, mistä tuo oli tilattu. 
Kukat tehty hortensiamuotilla, joka myös lainassa Kanelisokerilta.
03.01.2011 - 17:37
Tämä koriste menee työkaverini pojan 2-vee synttärikakkuun kuun loppupuolella. Ensimmäinen Tuomas Veturi mun tekemänäni ja täytyy taas sanoa, että nää ekat on aina niitä harjoituskappaleita...:/
Koriste tehty vaahtismassan, marsipaanin ja sokerimassan sekoituksista... Koristelevyn pintaan siveltelin tomuväriä.



Toivottavasti Miro tunnistaa hahmon :)
02.01.2011 - 15:54

Pikkuinen tyttö sai tänään nimen ja minua pyydettiin tekemään tämä koriste. Aluksi ehdotin, että vauva olisi alustalla, ja punainen peitto päällä, ja sitten jotain kukkia. Päätin kuitenkin sit ihan oma-alotteisesti, että koitan kuitenkin tehdä kastemekon vauvan päälle ja tällainen siitä sitten tuli. Itse olen kyllä tyytyväinen koristeeseen (paitsi toi ruusujen teko ei multa luonnistu edelleenkään, joten siksi onkin nuita hortensia kukkia muut)
Koriste on muuten vaahtokarkkimassaa, mutta kukissa ja lehdissä on mukana vähän marsipaania, kun helpommasti saa otettua muotilla irti.

Alustaan on painettu kuvio kukkakuviomatolla (tosi kiva on tämä matto, englannista tilattu, ja maksoi vain 4 euroa!). Hortensiamuotit lainasin Kanelisokerilta. Aluksi ajattelin, että ne on liian "valjuja" kukkia, mutta en nyt enää ole sitä mieltä. Ovat sopivan hentoja.

Kastemekon alareunaan painoin kuviot pienellä kukkamuotilla. Tyynyyn ja kastemekkoon sivelin hiukan snow white tomuväriä.


01.01.2011 - 12:28
TaikinaTaivaan blogia matkin, ja tein omista tekeleistäkin nopsasti kollaasit.
Saldo seuraava: - 32 pyöreää kakkua - 16 pikkukakkua (kahden tai kolmen munan) - 8 suorakaidekakkua =56 kakkua
- 9 munatonta ja maidotonta kakkua (näitä on jäänyt kuvaamatta)
-29 koristetta, jotka koristaneet jonkun muun tekemää kakkua eivätkä ole siis nuissa kakkukuvissa(tai sit olen vaan harjoitellut, ja mennyt hukkaan)
Näistä kakuista muille on tehty yhteensä pikaisen laskutoimituksen jaälkeen 27. Loput on siis käynnössä katsoen kadonneet miehen ja vieraiden mahaan (ja alkuvuodesta meidän pikku neitin, kun sai vielä syödä munallista kakkua).




Munattomat ja maidottomat tekeleet (eka rivin neljässä eka kakussa Go Greenin Vispi ei oikein pelittänyt, ja tuli ihan surkeita)

Koristeet


Saas nähdä, kuinka paljon pienempi kollaasi tämän vuoden aikana kertyy...kun töissä käynti kuitenkin vähän veroittaa...tosin kesän meinaan olal hoitovapaalla :)
26.12.2010 - 20:44
Aatun 1-vee kakkua koristi tämä traktoriaiheinen koriste. Aatun äiti pyysi tekemään koristeen, jossa olis harmaa Valtra (kun Aatun isällä on sellainen) ja pikku poika lumihommissa ja pyyntönä oli vielä ladonseinää taustalle. Tämän ladonseinän jouduin jättämään kuitenkin pois ja mittasuhteet on ihan vinksallaan, mutta pääasia oli kuitenkin se, että Aatu oli tunnistanut, että koristeessa on traktori :)
Oikein paljon onnea Aatulle :)


19.12.2010 - 22:11
Meidän kohta 6 vee poitsu on käynyt fysioterapiassa 3 kk ikäisestä lähtien. ALuksi fysioterapiaa antoi eräs toinen, mutta olikohan jostain 2,5 vuoden iästä lähtien (tai sit kolmen) sama jumppari. Viikottaista oli nämä fysioterapiat. Nyt joulukuussa saatiin tieto, että poika on sillä tasolla motorisen kehityksen suhteen, kuin pitääkin, ja että fysioterapian voi lopettaa. TEinpäs sitten jumpparille kiitokseksi tämän koristeen. Kysyin pojalta vähän ideoita, että mitä jumppavälineitä voisin tehdä.

Pohja esittää ikäänkuin liikuntasalia, jossa fysioterapiaa pidettiin. "Lattialta löytyy" penkki, keilat ja pallo, tasapainon hajaannuttamiseen tarkoitettu tuo sininen suorakaiteen muotoinen, puolapuut, ja jumppamatot, jossa "kiviä", joille Jeremiaksen tuli aina hypätä yhdellä jalalla jne.

Suuret Kiitokset Miialle hyvästä työstä :)
18.12.2010 - 19:29
Tämän koristeen tein kaksi vuotiaalle Kasper pojalle. Kakusta tulee päivitys myöhemmin, kunhan saan kuvat koneelle jne.
Kerran aiemmin olen tehnyt myös kolmiulotteisen Tomi Traktori koristeen ja kakun. Nyt sain onneksi tehtyä vähän pienemmän version. Yksi Tomi Traktori maalaus on myös tullut tehtyä.





05.12.2010 - 11:39
Huomenna aattelin huvin vuoksi tehdä pienen itsenäisyyspäivän kakun, ja päälle tulis tämä koriste. Pohjankin itse asiassa äsken pyöräytin ja illalla pitäis täyttää.

Koko koriste on vaahtokarkkimassaa. Suomen päälle tomuttelin vihreää, sinistä ja ruskeaa tomuväriä vähän sen mukaan, että miltä Suomen kartta oikeasti näyttää, eli Keski-Suomessa olisi vesistöjä ja pohjoisessa vähän korkeampaa maastoa :) Suomen lippuun risti myös tomuteltu.
01.12.2010 - 18:41
Hyvä ystäväni täytti tänään 30-vee. Postin mukana pistin menemään tämän pienen koristeen ikään kuin kortin asemasta. Kaveri on englanninopettaja, joten siitä noi kirjat tuossa taulun reunalla.

Koriste on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. TEksti liitutauluun on maalattu valkoisella pastavärillä.

ONNEA EMPPU :)
24.11.2010 - 19:35

Suvussa (tai no miehen puolen suvussa:)) väkiluku lisääntyy. Viime viikolla syntyi pikkuinen poika. Mahdollisesti viikonloppuna pääsen tekemään ja viemään rotinakakun. Tässä koristeet tulevaan kakkuun. Vauvan päässä olevaan lakkiin idean sain Ronja Leipoo blogista.

Vauva on tehty sokerimassan ja marsipaanin sekoituksesta. Muuten koriste on vaahtokarkkimassaa. Yllätyin hieman, kun esim. lehdet kuivasi oikeastaan vuorokaudessa koviksi. Kerran aiemmin tein itse vaahtokarkkitaikinan, ja sen kanssa kuivaminen ei minusta ollut niin nopeaa.
Kukat on tehty kahdella erikokoisella omenankukkamuotilla. Sormin muotoilin kukan terälehden pään suipoksi ja marsipaanityökalulla painelin viivakuviot lehtiin.

PIenet valkoiset kukat esittävät tässä tapauksessa lumihiutaleita ja ne on tehty tämän setin pienimmällä muotilla.

15.11.2010 - 17:52

Koriste + kakku pyydettiin tekemään isänpäiväksi. Neljää isää juhlittiin samassa tilaisuudessa. Kerrottiin, että koristeessa voisi olla esim. vene, halkopino tai jotain metsästykseen/kalastukseen liittyvää. Koristeen kanssa oli hieman kiire, kun aikaa oli vain pari päivää, joten suhteellisen pikaisesti väsäsin ja ideoista joutui tinkiä. Veneeseen tietysti liittyy yleensä kesä, mutta en halunnut tehdä kuitenkaan kesäistä koristetta, joten siksipä laition SnowWhite kristallipulveria kauttaaltaan koko koristeen päälle. Lisäksi myös pienimmällä kukkamuotilla tein muutamat lumihiutaleet. Makkaratikut on spagettia.


Makkaratikut on tässä laiturilla, mutta itse kakussa törkkäsin ne kakuun pystyyn.

12.11.2010 - 20:43
Suhteellisen pikaisella aikataululla tehty koriste isännän isänpäiväkakkuun.
Vaahtokarkkimassasta on levy kaulittu, ja elintarviketussilla tein ääriviivat.

23.10.2010 - 18:54
Lueskelin kerran meidän poitsulle kirjaa sängyssä ja silmät osui sängyn yläpuolella olevaan tekemääni ristipistotauluun(tää taulu on kyllä neitin huoneesta:))...siitä se ajatus sitten lähti... huvikseen tämän tein kokeilumielessä eli käyttöä ei tähän tietoon vielä ole...


Vaihekuviakin muistin ottaa.
Muotoilin korin kulhon päällä sopivaksi (ensin kaulitsin levyksi) ja lisäsin nuo kaistaleet ikään kuin punoksena...en jaksanut oikeasti alkaa punomaan, niin menin vähän helpomman kautta.

Korin yläreunaan tuli kaks erilaista systeemiä, kun tuo ensin tehtyä ja alimmainen siis vähän kulahti käsittelyssä:) Jos oon tekemässä vielä tällaista koristetta, teen vaan tuollaisen päällimmäisen. Kuivatusta kulhossa vuorokauden verran (olis pitänyt kauemmin kuivattaa, mutta kun ei malttanut, kun halus saada valmiksi ja nähdä, että tuleeko yleensäkään minkäälainen)

Korin kantokahva + vauveli muotilla

Perhoset tehty perhosmuotilla ja tomuväriä sivelty päälle.

Nalle on tehty Karen Davisin vauvamuotilla. Koriste on sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta, aika lailla fifty fifty, värjätty Pinkillä pastavärillä (wilton)


Omasta mielestäni ihan hyvä idea, toteutuksessa vielä parantamiseen varaa, mutta seuraavalla kerralla sitä on taas viisaampi (ja maltillisempi ja antaa osien kuivaa rauhassa tarpeellisen ajan)
17.10.2010 - 17:19
Hyvän kaverini poika täytti 2-vuotta ja kakkua pääsi koristamaan tämä mopedi, kun pikku Petteri tykkää mopoista :)
Koriste on pääosin marsipaania. Joissakin osissa mukana myös sokerimassaa.
Siniset kukat on tehty omenankukkamuotilla ja lehdet Deko Flex muotilla. Aidan takana olevat kivet on tukena aidalle, ja niiden pintaan on laitettu kristallipulveria (muistaakseni lumenvalkoista ja harmaata).



Suuren suuret onnittelut PETTERILLE :)
12.10.2010 - 17:50
Neljä opettajaa halusi tarjota työkavereilleen synttäreidensä johdosta kakkua. Kakutkin olen jo tehnyt, mutta täsä eri postauksena koristeet.
Vapaat kädet toteutuksessa ja ehdotin liitutauluja + pihlajanmarjoja + lehtiä (Taikinataivaalta bongasin ihanat marjat ja lehdet). Kyselin myös taustatiedot opettajista: rehtori, luokanopettaja (4 lk), biologianope ja kotitalousope..siitä se ajatus sitten lähti :)

Koristeet on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Värjäykset tehty pääosin Wiltonin pastaväreillä. 
Pihlajanmarjat tein siten, että pyöritin pallon ja tein tähtikuvioisen reiän tälläisellä tähtipäisellä marsipaanityökalulla (keskimmäisenä). Lehdet tehty Deko Flex muotilla
10.10.2010 - 09:27
Appiukolla on synttärit loppukuusta. Kyselin pojaltana, että minkälaisen koristeen tekisin hänen kakkuun ja poika vastasi.."noh, vaikka Valtra". Yritin johdatteleasti kysellä, että sellainen levylle maalattu kuva, mutta vastaus oli "ei kuin sellainen korkea vaikka"...Eli tuumasta toimeen sit vain...

Ajattelin ottaa vaihekuvia, mutta se jäi aikomukseks, ja kuvat tuli vain renkaista, savupiipusta ja kauhasta:) Renkaat otin Wiltonin pyöreillä muoteilla marsipaanista. Käytin keskimmäistä ja pienintä muottia. 
Kun renkaat oli kuivuneet, niin painelin niihin sisustaksi valkoista marsipaania...sit alkoikin se pähkäily, että miten saan itse traktorin muotoiltua. Ensin meinasin tehdä yksinkertaisen version eli suurinpiirtein "laatikkomalli" eli suorakaide alaosaksi ja hytin kohdalle neliö...Mut hylkäsin sen idean, kun näytti vähän huonolta...Yritin tehdä muottia pahvista, minkä päälle laittaisin massaa kuivumaan muotoonsa, mutta sekään ei ollut oikein hyvä, kun mun muotti oli liika iso.... Noh...sit tein niin, että asettelin renkaat pystyasentoon alustalle tukien varaan ja kaulitsin mustaa marsipaania levyksi ja vain laskin sen renkaiden päälle ja annoin kuivua. Samalla kertaa taisin lisätä myös tuon vihreän "konehuone"osion.
Hytin tekeminen oli sit kans haasteelliststa ja kuumeisesti mietin, että miten tämä onnistuu...spagettia marsipaanin tueksi ja kepit pystyyn...hytistä tuli vähän liian korkea ja olishan tuohon voinut jotain poikkipuita laittaa myös, mutta tästä tuli nyt tällainen avara malli. Katolla tuo yksinäinen pyörylä esittää vilkkuvaloa...sekin tuli vähän väärän värinen...

Kauhaa ens saanut mitenkään järkevästi kiinnitettyä, niin se on nyt sit vaan tuossa maassa ilman minkäänlaisia puomeja (Jeremias puhui jostain puomeista kauhan yhteydessä:))
Teksti traktorin kylkeen kirjoitettu mustalla elintarviketussilla.

Mitä tästä opimme:
- renkaiden teko oli helpoin tässä projektissa, vaikka sekin vei ihan kivasti aikaa, kun laitoin nuo kuviot renkaisiin. - seuraavalla kerralla renkaiden kokoero pitää olla suurempi - hytti matalampi - kauha pitäisi jotenkin järkevästi saada kiinnitettyä - niin joo, ja Jeremiaksen mukaan savupiippu on väärässä paikassa :)
Todellakin tuli tällainen prototyyppi, niin kuin yleensä muulloinkin se eka versio on. Joulukuussa olisi seuraavan traktorin teko, joten pääsen jatkamaan tuotekehittelyä :)
08.10.2010 - 19:45
Pakko oli tuunata vauvalle alusta :)
Tästä lähdettiin liikkeelle:


Tyynyn virkaa toimittavat lehdet on tehty marsipaanin ja sokerimassan sekoituksesta murattimuotilla.
Ihana muotti todellakin! Onneksi kavereille tulossa vauvoja, että saa ainakin rotinakakkuihin tehdä koristeet tällä muotilla :)
03.10.2010 - 11:38
Todettakoon heti alkuun, että tällaisten hahmojen teko ei oikein ole mun juttu...Muutenkin olen huomannut, että yleensä aina ensimmäinen on harjoitusversio...kun tekee jossain vaiheessa toisen, niin tietää jo vähän paremmin, miten kannattaa tehdä...
KAtotaa nyt, että kelpuuttaako kummipoika tämän koristeen...kellekään vieraammalle en kehtais edes antaa... Pitää nyt kattoa, että ennättäiskö vielä koittaa tehdä uutta hahmoa...maalaamallakin saattais saada jonkinlaisen...jos siis maalais esim. nuo harmaat osat jalkoihin hahmon pintaan...

Dialgan pinnassa on tomuväriä/kristallipulveria, ja ne näkyy nyt ihan miten sattuu tässä kuvassa, ja tekee hahmosta suttuisen näköisen pinnasta... niin ja noi piikit esittää jääpuikkoja...Mun poika 5,5 vee sanoi, että siihen voisi laittaa sellaisia jääpuikkoja, kun mainitsin, että näyttää vähän tyhjältä...niinpä sit tein...:)

Koriste on sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Värjätty pastaväreillä ja esim. alustan pinnassa on eri värisiä kristallipulvereita.

01.10.2010 - 21:36

Kummipoika täyttää 6 vuotta 20.10. Juhlia pidetään useammassa osassa, ja tässä yksiin juhliin koriste, jos eskarilainen sen kelpuuttaa :)

Koriste on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta oikeastaan kaikilta osin.

Vihon ruudutus on tehty Squires Kitchenin valkoisella pastavärillä. Kuten kuvasta näkyy, niin ei ole paras mahdollinen valinta, koska tuo väri ikään kuin pakenee, kun pensselillä koittaa maalailla. Pitää tieten ostaa eri valmistajan väriä kokeeksi jossain vaiheessa. Vihkoon on nimi yms. kirjoitettu mustalla kaksipäisellä elintarviketussilla. On kyllä kätevä, kun sai nuinkin ohuen viivan tehtyä ja hyvin onnistui, kun koriste oli kuiva täysin kuiva.
 Lehdet on tehty muratti-koristelehtimuoteilla. Sekoitin keskenään punaista, keltaista ja vihreää marsipaania saaden aikaan erivärisiä lehtiä. Kuivatin lehdet muotoonsa rypistetyn leivinpaperin päällä.
21.09.2010 - 18:24
Kummipojalla on nimipäivä 29.9. Mikko pyysi alunperin omaan synttärikakkuunsa (lokakuussa) Pokemon Dialga-koristetta. Sovittiin, että teen kolmiulotteisen Dialgan synttärikakkuun. Halusin kuitenkin harjoitella tuota maalaus/tomutusjuttua, joten päätin tehdä tämän maalauskoristeen (ja postittaisin sen sitten Mikolle).
Homma lähti etenemään näin.
1. Mikko näytti Jeremiaksen repusta, minkälainen hahmo dialga yleensäkin on.

2. Etsin netistä Dialga-värityskuvan
 3. Etsin kuvan, jossa oli myös värit

4. Piirsin lyijykynällä ääriviivat värityskuvasta leivinpaperille
5. Käänsin leivinpaperin toisin päin, ja piirsin mustalla elintarviketussilla ääriviivat näiden lyijykynäjälkien mukaan. (Tälläisella mustalla tussilla homma ei oikein pelittäny ainakaan minun taidoillani. Väri ei jäänyt kiinni leivinpaperiin. Homma pelitti tällä Kärkkäiseltä ostamallani mustalla tussilla.)
6. Kaulin marsipaanin pyöreäksi levyksi ja painoin leivinpaperin marsipaania vasten, jolloin elintarviketussin jälki jäi marsipaaniin. Näitä jälkiä piti vahvennella, kun jäi aika heikot jäljet (ja mun marsipaani ei ollut kuivannut oikeastaan ollenkaan, eli kantsii kaulita ainakin yks päivä ennen)
7. Väritin kuvan kolmella eri tomuvärillä. Harmaata minulla oli vain kimallejauheena, eli sen takia se pomppaa esille tästä kuvasta.
8. Kun tomuttelet sain tehtyä, niin koitin vielä vahvistaa vähän rajoja.

Tämä koriste on kooltaan aika pieni (tarkoituksella, että säilyisi postissa ehjänä), joten oli vähän hankala tomutella, kun oli niin ahtaita välejä ja tussillakin oli vähän hankala tehdä ääriviivoja. Koristeensaaja eli Mikko oli kuitenkin tunnistanut, että mikä kuva esittää, se lienee pääasia (säilyi siis ehjänä perille asti!)
18.09.2010 - 16:21
Minua pyydettiin tekemään hiihtäjäaiheinen koriste ja kakku 50 vuotta täyttävälle miehelle. Aikaa oli periaatteessa viikko, joten ehdotin suhteellisen yksinkertaista
Jonkin aikaa mietin, että miten lähtisin tätä koristetta toteuttamaan...suksista ja sauvoista ensimmäisenä mieleen tulee lumi, joten ajattelin, että voisi ikään kuin lumihankeen laittaa sukset.Koriste on kokonaisuudessaan marsipaania. Lumihanki on värjätty Wiltonin sinisellä pastavärillä ihan kevyesti, ja sen pintaan sivelty lumenvalkoista tomuväriä sekä tomusokeria ripottelin vielä päälle(en halunnut lumihangesta valkoista, kun olisi jäänyt ehkä liian haaleaksi tämä koriste).
Iän laitoin numerolappuun, vaikka se numerolappua nyt ei välttämättä suoraan olisi tähän koristeeseen kuulunut. Ja toi sininen juttu numerolapun vieressä esittää pipoa (paikka näytti tyhjältä, joten lätkäisin sit sen siihen).


Suksimerkiksi valitsin Fischerin, kun vähän vaklasin netistä tietoja, että näin voisi olla, mutta en kyllä ole varma, että osuinko oikeaan :) Fischerin sukset monesti olleet aika värikkäitä, joten sen vuoksi myös nämä (tosin on niitä kai ihan "tavallisen" värisinäkin).

29.08.2010 - 20:54
Tämän koristeen tein veljelleni, jolla syyskuussa synttärit. Marsipaanista on koriste tehty. Heti alkuunsa epäilin, että kuinkahan sen saan pysymään pystyssä, ja epäily oli aiheellinen...Muutaman kerran kaatuili ennen kuvauksen ottamista, ja senkin jälkeen....Sen vuoksi pilli tuossa tukemassa, että saisi kuivuttua oikeaan muotoonsa. Jalat meni kasaan, kun yritti saada pysymään pystyssä jne (ja lenkkarit levahti samassa hötäkässä miten sattuu...)...että hieman haastava oli tehdä...Tulipahan nyt jonkunlainen...Opinpahan ainakin sen, että ei kannata suunnitella koristeita tällä periaatteella, että vain ohuet jalat ottaa maahan kiinni, kun vaikeuksia tulee....
Veli juossut useamman kerran maratonin, joten siitä lähti ajatus synttärikoristeeksi...Numerolappu kertoo synttäripäivän...Tuohon laattaan, missä lukee Arto, oli tarkoitus kirjoittaa PB (Personal Best) paras maratoniaika, mutta kun se jäi vielä epäselväksi, niin jäi kirjoittamatta...Jotain 3:26:46 paikkeilla se oli.
 
28.08.2010 - 20:02
Testaukseet jatkuu...Tämä koriste on siis marsipaanista (lukuunottamatta päätä, jonka olin tehnyt jo aiemmin). Ajattelin marsipaanin lisäksi testata myös uusia kimallejauheita (Rainbow Dust)...Ne nyt ei toimineet ihan sillai, kun olin aatellut (kiitos muuten vinkeistä, joita blogiini oli tullut näitä kimallejauheita silmällä pitäen!)....Kimallejauhetta sotkeentui sellaisiin paikkoihin, mihin ei olisi pitänyt, joten lopputuloksena tästä nyt tuli sit aika surkea esitys...Mutta tulipahan testattua.... Itsessään marsipaani oli hyvää ja jämäkkää, vaikka sitä värjäsin pastavärillä ja sit yritin sekoitella vielä tuota kimallejauhettakin tasaisesti massan sekaan...

Tämänkään marsipaanin maku ei ole mun mieleeni...
Tässä pari vaihekuvaa...
Värjäsin marsipaanin Wiltonin Burgundy värillä...eli laitoin sitä aika vähän, niin tuli sopivan vaaleanpunainen...
Sitten kimallejauhe massan sekaan....ja valkoisesta marsipaanista kukat, jotka "kastoin" kimallejauhessa ja laitoin peiton päälle...sen jälkeen kaulitsin leivinpaperin läpi pinnan suurinpiirtein tasaiseksi.

26.08.2010 - 19:31
Confetti pyysi joku aika sitten vapaaehtoisia testaamaan uutuustuotteita. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, ja viime viikolla tuli postissa vaahtokarkkitaikinaa ja marsipaania 250 gramman paketit. Pyydettiin maistamaan, ja tekemään joku koriste tai päällystämään kakku/leivos jne.
Tämä koriste on tehty vaatokarkkimassasta lukuunottamatta vauvan päätä ja perhosia (kun ne olin tehnyt jo aiemmin)
Alusta ja ruusu sekä perhoset ja tyynyt on väritetty sinisella tomuvärillä. Vauvan vartalo on värjättyä vaahtokarkkimassaa. Hyvin onnistui värjääminenkin, vaikka sitä ennakkoon vähän epäilinkin, että kuinka pastaväri sekoittuu. Ruusun lehdet on myös värjättyä vaahtokarkkimassaa. Hieman olo pehmeän ja lötkön tuntuista tehdä painettavalla muotilla, mutta lopputulos kuitenki ihan hyvä. Vauva myös irtosi hyvin silikonimuotista, samoin kuin pikku lehdet deko flex silikonimuotista.

Nämä "kuutiot" oli hieman hankalampi saada kuosiinsa kuin joskus marsipaanista, mutta sain tehtyä tämän koristeen kuitenkin ilman tomusokeria, että ihan hyvä oli kuitenkin käsitellä.

Ruusunteko oli toisaalta vaikeaa, mutta toisaalta it taas helpompaa...Massa venyy, toisin kuin marsipaani....on aika pehmeää käsitellä, että ei niin jämäkästi saa tehtyä kuin marsipaanista...Koristeen alusta ei vielä ole kuivunut, mutta ruusu kuitenkin on kuiva (kun on sen verran ohut).


Niin joo...vaahtismassan maku oli minusta hyvä! Marsipaanista ja sokerimasasta en erityisemmin tykkää, mutta tästä voisi vaikka pelkästään välilla napsaista pienen palan :) Eli tulen varmasti myöhemminkin ostamaan tätä tuotetta!
19.08.2010 - 19:06
Ekaa kertaa testasin, kuinka kuvan maalaaminen oikein onnistuu...Elintarviketussilla ääriviivat piirretty värityskuvasta. Punainen ja keltainen sekä vihreä on tehty kimallejauheella, ja mustat renkaat pastavärillä, kun en muistanut tilata mustaa tomua...Olisi saanut paremman, jos olisi sitä ollut. Tämän koristeen laitan poikani kakkuun hänen serkkunsa synttäreillä (kun poika on siis allerginen munalle ja maidolle, ja sen vuoksi teen hänelle oman kakun). Veljenpojalle olen jo tehnyt Tomi Traktori koristeen. Parantamisen varaa jäi, mutta tämä olikin tehty pikaisesti kaiken keskellä...Sain vähän tuntumaa, että miten kannattaa tehdä. Ehdottomasti aion tehdä tällaisia koristeita jatkossakin!

15.08.2010 - 12:51
Äitini ruukaa heilutella puikkoja ja virkkuukoukkuja vapaa-ajallaan, joten tein tällaisen koristeen. Vielä en ole ennättänyt kakkua tehdä, kun aikataulut ei ole osunueet kohdilleen, mutta varmaan jossain välissä vielä teen. Tämä on kyllä tosi kiva muottisetti! - Pikkukukat on tehty n. 1,2 cm Kukka-koristelumuotilla - Lehdet Deko Flex- silikonimuotilla Tämä on kyllä tosi kiva muottisetti! - Perhonen pienimmällä perhosmuotilla - Kirjaimet on painettu metallisilla kirjanmuoteilla ja sen jälkeen maalattu pastavärillä. Muuten muotoiltu omin kätösin. Puikot ei tässä kuumuudessa kuivaneet niin, että olisivat pysyneet suorassa...

 

08.08.2010 - 11:55
Veljenpoika täyttää syyskuun puolella 2-vuotta. Poika tykkää Tomi Traktorista, joten täti tarjoutui tekemään koristeen synttäreille. REnkaat tein jo aiemmin, että kerkesivät kuivaa, että lösähdän painon alla. Penkin takana oleva punainen tehty samaan aikaan kuin renkaat, mutta jostain syystä se ei ole kuivannut vieläkään. Spagettia pistin tueksi, kuten myös eturenkaiden väliseen putkeen. Keltaiset lokasuojat oli hiukka hankala saada...en saant tehtyä niitä erilleen, kun ei olisi saanut oikean kokoista, joten länttäsin vain tuohon päälle, ja kuivasi sitten vähän epämääräiseksi...tainnut tämä Tomi Traktori saada joskus kolhuja :)
Mietin kauan, että minkälaisen alustan teen, ja sitten keksin, että teen pieniä heinäpaaleja, joihin laitan nimen ja 2 v. OIkeanpuoleinen keltainen kaistale esittää puitua viljapeltoa :)
Oishan tuohon tieten voinut vielä vaikka parit kukat heittää jonnekin...tai ehtiihän ne kyl vieläkin...




Hieman nämä ajoneuvot tuntuu haastellisilta tehdä...renkaat kantsii kyllä tehdä ennakkoon, että kuivavat tarpeeksi ennen kuin niiden päälle hirveästi laitetaan painoa...
01.08.2010 - 12:56
Jahkailen tässä, että vienkö töihin huomenna yhden vai kaks kakkua...ei ole oikein tietoa, kuinka paljon siellä on väkeä, kun osa porukasta on lomalla. Tein sit kuitenkin toisen koristeen varuilta, jos päädyn viemään kaksi kakkua. Koriste on tehty marsipaanista ja sokerimassasta.
Muotit, mitä olen käyttänyt tässä koristeessa:
-perhosmuotti (nää on kyllä tosi kivoja muotteja!), pienin perhonen + pinkki tomuväri -silikoninen lehtimuotti + oliivin vihreä pastaväri -omenankukkamuotti pienin


 
30.07.2010 - 10:47
Lähden takas töihin äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen...Maanantaina työt kutsuu, ja meinasin viedä mukanani kakun...Tässä olisi koristetta siihen.
Eka kerran harrastin maalausta ja tomuttamista...Maalauksesta vähän tuhrua tulikin, ja vähän hankalalta tuntui...johtui ehkä väristäkin, että oli tätä tönkköä.
Perhoset on tehty tällä muottisarjalla, pienimmällä ja isoimmalla. Nämä oli kyllä ihan hyvät muotit!

Lehdet olen tehnyt silikonisella lehtimuottisetillä. Kätevä on kyllä tämäkin!


Työpaikan logo 

27.07.2010 - 21:50
Tällaisen ristiäiskoristeen tein pyynnöstä...

ja näin sille kävi postissa...
 Oli päässyt heilumaan paketin sisällä, vaikka pakentointivaiheessa vaikuttikin, että tiivisti oli kasassa...maksikirjeenä laitoin menemään kovassa kotelossa. Tätä koristetta tein pahimpien helteiden aikaan, joten se on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta... Vähän niinkuin testimielessä laitoin postin kautta menemään, että kuinka käy...ja kävi huonosti. Noh...hätä ei ole tämän näköinen, koska koriste piti saada lähikaupunkiin, joten tein sitten shoppailureissun sinne suuntaan, ja vein mukanani tämän koristeen:


Tämän toisenkin koristeenteon aikana oli aika kuuma. Yritin tehdä koko vauvan kerralla muotilla, mutta se ei suostunut lähtemään pois, vaikka kuinka käytti tomusokeria muotin pohjalla, joten jouduin tekemään vauvan osissa. Molempiin koristeisiin mulla oli pää valmiina, joten se vähän helpotti asiaa. Ruusuista tuli vähän paksunoloisia, mutta tästä menee osa syy ilmojen piikkiin, kun tuntui, että ei saa tarpeeksi ohutta tehtyä, kun on niin kostea ilma.
Vaaleanpunainen marsipaanin sävy on saatu Wiltonin Pinkillä pastavärillä. (ekassa koristeessa käytin sitä vähän vähemmän, joten sen vuoksi on vaaleampi).
23.07.2010 - 21:24
Siskoni tulee todennäköisesti huomenna kyläilemään poikiensa kanssa, ja tein kakunpohjan ja koristeen valmiiksi...Vanhin pojista menee kolmannelle luokalle, meidän kummipoika menee eskariin ja nuorimmainen on vielä päiväkodissa, mutta tein hällekin oman vihon :)
Idean bongasin Merjan askartelu ja leivonta-blogista
Marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta on tämä koriste. Liitutaulun kirjoitus on tehty valkoisella pastavärillä, samoin kuin vihkojen ruudutus.


13.07.2010 - 20:24
Pikkuserkun pojalle tein tämän koristeen 5-vuotissynttäreille. Sen vuoksi katossa numero viisi, ja syntymävuoden mukaan ovessa 05. Hieman meinasi olla hankalaa tehdä, kun on niin hirveän kuuma. Esim. auton lasit ja tuo salamakuviointi...joutui tekemään aika paksut, että sai kiinnitettyä ne edes jollain lailla muodossaan...En joutanut odotella, että kuivaa. Renkaatkaan ei ole kuivanneet, mutta tuolla auton alla on pari "tukea" marsipaanista, eli kannattaa auton keskiosastakin.
Koristeessa käytetty marsipaania ja sokerimassaa sekä pastaväreillä värjätty.




12.07.2010 - 14:56
Tämän koristeen kanssa on vierähtänyt muutama tovi, ja hermot meinas myös mennä muutamaan kertaan, mutta periksi ei annettu, mutta apua pyydettiin...mun mieheltä, kun se tuntee nuiden hevosten anatomian paremmin (eli hevonen on suurimmaksi osaksi miehen kätten jälkeä). Meikäläisellä ei kovin suuri hevostuntemus ole. Morsian pyysi tekemään koristeen, jossa hevosella on kiesit perässään, ja hääpari istuu niissä. Noh...google auttoi tähän pulmaan, ja tulin tietämään, mitkä ne kiesit oikein on...google tarvittiin myös mm. rintaremmin suhteen, riimun sentäs tiesin, mikä on :)
Koriste on pääosin marsipaania, mustissa osissa on hiekkasokerimassaa mukana. Marsipaania on värjätty pastaväreillä. Tukea tarvittiin mm. hääparin päiden pysymiseen paikoillaan, hevosen jalkoihin, ja kiesien aisoihin (vai olikohan ne aisat:)). Tukipuuna toimi spagettti. Hiekkatie on korppujauhoa. Väritykseen ja kukkiin sain vinkkiä morsiamelta.


Hieman on hääpari takakenossa, mutta ei kärsinyt oikein taivutella enempää...ja siinähän ne rentoutuvat vihkimisen jälkeen 





09.07.2010 - 22:01
Ensi viikolla minäkin pyörähdän uusille kymmenluvuille iän merkeissä...eli 30 tulee täyteen... Koristeeksi tein "näköisversion" minusta, ja kädessä oleva kulho on täynnä poppareita, kun ne on suurinta herkkua ja kulkeneet pitkään mun mukana :) Harrastuksista mukaan pääsi ristopistot, kun tämä leipomusharrastus tulee kakun ja koristeen teon muodossa. Koriste on hieman kärsinyt vaurioita, esim. hiuksia on katkeillut ja käsi meinasi irrota, mutta saa nyt kelvata, kun omaan käyttöön tulee :) Kukki mahdollisesti lisäksi, mutta pitää kattoa, kun siihen vaiheeseen pääsen...

Käteen pitäis tieten vielä tehdä joko siideri tölkki tai viinilasi pullollaan Fresitaa :) Mut pitää nyt kattoa, jaksaako...

Ristipistokangas on tehty valkoisen sokerimassan ja marsipaanin sekoituksesta.

EDIT: Lisätään kuva valmiista koristeesta:

08.07.2010 - 08:56
Nämä koristeet tein jo kesäkuun puolen välin paikkeilla pakastimeen, ja kun vieraita tuli, niin nostin sit nuiden valkoisten mokkaruutujen päälle. Kivan lisän saa :)
Kiekurakoristeet + lehtikoriste tehty Wiltonin Suklaamuotilla (jonka muuten sain Confetin kampanjakilpailun palkinnossa, hyvä on ollut:)). MYöhemmin ostin samanlaisen kirjainmuottilevyn ja pitäisi vielä ostaa numeromuottilevy
Gerbera/päivänkakkara on tehty silikonimuotilla. Tämän koristeen teko oli kyllä aika helppoa, kun irtoaa niin hyvin :)

30.06.2010 - 09:13
Eilen illalla tein valmiiksi levyn kakun päälle (keskelle tulee sit koriste, kun teen kakun), ja koitin myös tehdä ruusuja. Ruusujen teko oli ehkä vähän hitaampaa, ja ei niistä kovin kummoisi tullut...eka eli toi isoin onnistui ehkä parhaiten. Muoto katos, kun leikkas ylimääräiset jämät pois. Kuten näkyy, taikinaa jäi vielä aika paljon, joten kuumeisesti tässä mietin, että mitä muuta sinistä sitä voisi tehdä Vinkkejä otetaan vastaan :)


27.06.2010 - 17:27
Kun tein 4-vuotiaalle siskonpojalleni tämän trampoliinikoristeisen kakun, niin 9-vuotias kyseli äitiltään, että miksei hänelle tehdä kakkua. Tämä poika tykkää kalastella ja saalistakin on tullut, joten siitä löytyi aihe. Kakunkin lupasin tehdä, jos tässä kesän aikana vielä nähdään. Pojalle pistin hupparin päälle, kun siskonpojalla monesti huppari on.
Virveli ei pysy suorassa, kun on niin ohut...pitäisi tieten tehdä spagetista värjäämällä, mutta tässä nyt toistaiseksi kuitenkin vain tämä versio.
Mittasuhteet ei ihan kohillaan ole, kun ekaks tein venettä ja pojan päätä ja kun päästä tuli ihan hyvä, niin en alkanut sit enää mitään muuttelemaan.
Vene kärsi ensin vahingon, kun meidän neit 1 vee haukkasi keulan siitä pois ekasta versiosta, joten piti tehdä uusiksi.





20.06.2010 - 20:29
Jeremiaksen nimipäivä on 26.6. Poika ei ole pitkään aikaan halunnut täytekakkua itselleen, vaikka olen paljon kakkuja tehnyt. Nyt kuitenkin halusi ja toivoi Bakuganin Dragonoidia.. Tällaisen pikaisen version siitä tein...todellakin jäi parantamisen varaa, mutta ei nuin pieneen oikein saanut laitettua nuita oransseja värejä...Olisi pitänyt tehdä maalaamalla koko juttu, mutta kun ei ole pensselejä jne...Noh..poika joka tapauksessa tykkäsi...
TÄssä tästä lähdettiin liikkeelle..

ja tällainen tuli...heh...

Tein myös valmiiksi pikkukakun kokoisen marsipaanilaatan...halkaisija vuoalla on 15 cm. Poika on siis allerginen munalle ja maidolle, jonka takia teen hänelle aina oman kakun.

Kakun reunuksista ei ole tietoa, että mistä teen. Go Greenin Vispiä ja Sunnuntain samanmoista löytyy kaapista, mutta en ole niistä saanut pursotuskelpoista värkkiä...että saas nähdä, miten saan kakun aikaiseksi! Vinkkejä otetaan vastaan!
18.06.2010 - 15:24
Pakko oli tietysti koittaa hetimmiten tehdä uudella muotilla vauvakoristeita...tein sit tytön ja pojan. Jos joku tänne eksynyt tarvii, niin pistäkää viestiä :)


15.06.2010 - 08:17
Oltiin menossa kyläileen meidän neitin kummisetän ja tätin luokse, ja kummisedällä oli synttärit, joten tein sit huvin vuoksi tällaisen koristeen. Mallia mailan väriin jne. kävin katsomassa kyseisen henkilön firman sivuilta, jossa hän esiintyy mailan kanssa. :) Alusta esittää ikään kuin tenniskentän palasta.

Mailan päässä oleva valkoinen läntti yrittää esittää P-kijainta, kun maila on merkiltään Prince. Verkko-osaan yritin kans elintarviketussilla saada P-kirjainta, mutta siihen oli vähän hankalampi, kun tuota verkkoa oli kuitenkin aika vähän

05.06.2010 - 17:50
Tänne meidän paikkakunnalle rakennettiin leikkikenttä ja sen avajaiset on viikon päästä. Mua kysyttiin tekemään kakku arvontaa varten. Koriste on tässä. Itse en ole kotona, kun avajaiset ovat, mutta sovittiin, että teen koristeen ja siitä ainakin otan kuvan, joka laitetaan näytille ja arpajaisvoittajan kanssa sovitaan, koska teen kakun. Teen tänään yhden kakun, ja taidan laittaa tämän koristeen hetkeksi kakun päälle, jotta saadaan kuva kakusta esille avajaisiin...eli pitäis sit tehdä suurinpiirtien toinen samanmoinen myöhemmin.
Liukumäen tikapuut kärsi hieman vaurioita, mutta en alkanut tekemään uusiksi, vaan paikkasin niitä vain vähän.


05.06.2010 - 15:17
Sai tämä poikavauvakin eilen illalla alustan itselleen :) Nuihin kuutioihin tulee nimi. Iso ruusu on hieman hauraan näköinen, kun marsipaani oli kovettunut vähän ihmeelliseksi, kun pari päivää sitten olen värjännyt sen.



04.06.2010 - 16:51
Tein eilen ja tänään tämän koristeen, ihan vaan huvin vuoksi. :) Mansikkamäeltä katsoin vähän vinkkiä, tai onhan näitä monessa blogissa. Oman sovelluksen sit loppujen lopuksi kehdosta tein. Hieman on tomusokeria jäänyt sinne ja tänne, kamera paljastaa paremmin kuin oma silmä. Ja liitoskohtiin sokerikuorrutetta jäi vähän näkyviin, mut en viittinyt alkaa rappaamaan pois, ettei olis särkynyt koko koriste.


Eilen tein myös tämän poikavauvakoristeen, joka odottaa edelleen petiä ja kukkia:)

03.06.2010 - 08:55
Tekasin tänä aamuna alustan ja asettelin vauvan peittoinen ja lisäsin ruusut. Omasta mielestäni ihan kiva tuli kyllä ekaks koristeeksi :) Yksittäisen ruusun oikealle puolelle voi laittaa nimilaatan, mutta kun tämä ei nyt kellekään varsinaisesti tullut, niin en sitä sit tuohon lisännyt.

02.06.2010 - 22:43
Sormet syyhynnyt, että haluan tehdä jonkun vauvakoristeen ja tänään illalla koitin ja tällainen tuli. Alkoi jo väsy vähän painaa, joten en jaksanut tuota peittoa alkaa hirveästi värkkäämään...eli sen suhteen olisi vielä hiottavaa...ja tokihan tähän pitäisi tehdä alusta...jonain päivänä teen vielä kyllä sellaisen kehdon/sängyn ja sinne vauva :)

02.06.2010 - 22:40
Tein tänään tämän toisen poika trampalla koristeen. Aikaa meni ehkä noin pari tuntia...Mukana menossa rocksit ja keksit :) Pitää tieten vielä tehdä trampan jalat ja sit vielä joku vihreä alusta.

01.06.2010 - 08:10
Tällä kertaa koivu onnistui omasta mielestäni paremmin. Eli tuolla valkosipulileikkurilla pusersin marsipaanin pötköksi, ja annoin päivän ajan sen kuivettua ja sitten illalla pieniksi palasiksi sen pöpersin, kun siis jo katkeili aika hyvin. Jos olis antanut kuivua tähän aamuun asti, niin sit varmaan vielä paremmin.
Pohjaksi kaulin pienen laatan vihreää marsipaania ja sipaisu kaupan sokerikuorrutetta, jotta pysyisi paremmin. Marsipaaninmuruset päälle, ja sitten käänsin leivinpaperin tuohon päälle, ja vähän painoin, jotta murut ottavat kunnolla kiinni. Ja ihan hyvin tuossa kävi, eli siis nyt aamulla ainakin koriste on hyvin kasassa!

30.05.2010 - 18:00
Siskon pojalla on kesäkuussa synttärit ja tein tällaisen koristeen kakun päälle. Hieman tuli ikävä jotai silikonipäämuottia, kun oli aika hankala yrittää saada nenää esim. muotoiltua tuohon marsipaaniin ja päästä tuli myös littana sivusuunnassa...Tukka on sen takia pystyssä, kun ikään kuin just oli poika läsähtänyt istumaan trampoliinille. Tukkaa pistin tuonne taaksekin, ettei sit näytä niin littanalta tuo pää...Vähän kyllä tuli itelle mieleen rölli tästä :) Silmien pupillikin meni jotenkin ihmeellisesti, mutta omasta mielestä tämä kuitenkin on parempi kuin se poika siinä hiekkalaatikolla, joten ehkä edistystä tapahtuu :) TÄhän koristeeseen pitää vielä lisätä rocksit ja keksejä, kun ne kuuluu oleellisesti siskon pojan juttuihin :) PItää nyt kattoa, että saisko tuota jotenkin paranneltua...
Vierailijoille vielä kysymys,MINKÄLÄINEN SILIKONIMUOTTI KANNATTAIS OSTAA, JOSSA OLISI SIIS AINAKIN PÄÄ? Tai sit jos olis sellainen joku vauvan muotti, niin mikä olis hyvä, että siitä vois tehdä vaan pään, ja tehdä muuten ite esim. jonkun tällaisen koristeen? Toivottavasti vastaatte, jos teillä on kokemusta nuista pää/kokovartalo muoteista. Ne maksaa kuitenkin aika paljon, niin ei viittis ihan sikaa säkissä ostaa.
Laittelen myöhemmin lisää kuvia, kun saan otettua...trampassa on ihan jalatkin tuolla alla, ei vaan tässä näy :)

27.05.2010 - 16:30
Eilen syntyi nämä kaksi yo-koristetta. Molemmissa pohjana sydänpiparilla tehty alusta.

24.05.2010 - 20:18
Tekasin nopsasti kolme erilaista rippikoristetta...Kukat oli valmiina, tein siis vain pohjalaatat ja ristin, raamatut.
Ensimmäisessä ja kolmannessa koristeessa tuli pieni tyhjä aukko tuohon eteen...että siihen vois jotain tieten laittaa, kun keksis, että mitä?!



22.05.2010 - 11:45
aattelin näin kesän kynnyksellä koittaa, että onnistuisko tehdä koivua...no runko onnistui helposti, mutta ei tässä kyllä mikään muu näytä koivulta...:) Pitäis tieten tehdä vaan pientä vihreää "silppua" ja koittaa ne asetella jotenkin. Onko joku tehnyt joskus koivua, tai tuleeko ideoita? PIeni vaahteranlehti olis ehkä parempi, mutta sekin on tieten liian iso.

22.05.2010 - 11:43
Isoimman näistä tein toissailtana ja eilen nämä kaksi pienempää.

21.05.2010 - 12:01
Tällaisen koristeen sain aikaseksi kakkuun, jonka ensi viikolla vien pojan hoitotädeille. Eilen tein hiekkalaatikon ja pohjan ja tänään lisäsin hiekan ja nopeasti tein tuon pojan...on muuten eka ihmishahmo (ja sen kyllä on näköinenkin, mutta saa luvan kelvata).
Kukat ei vielä ole kiinni, mutta todennäköisesti laitan nämä, jos en innostu ruusuja tekemään. Hoitajia on kolme, joten sen takia kolme kukkaa.


Pojan selässä J-kirjain.

Poika vielä lähempää...pitää kattoo illalla, jos jaksaa fiksata käsiä, vaatteita jne...Kun näyttää kädet ja jalat vähän levinneen tässä kasausoperaatiossa.

20.05.2010 - 11:25
Odottelin, että neiti nousee päikkäreiltä, kun en oikein osannut siinä välillä mitään muutakaan alkaa tekeen niin tekaisin äkkiä jonkinnäköiset Crocsit...Idea tuli SakariSokerilta, mutta en kyllä päässyt lähellekään hänen taidonnäytettä. Nämä on tehty marsipaanista. Sakarisokerin ohjeessa oli kaavat, mutta mulla ei onnistnut niihden avulla ollenkaan, joten pyöritin vain pallon ja lähdin siitä sitten muovaamaan...Hieman oli hankalaa. Reiät on ihan erikokoiset eikä missään symmetriassa jne...Nämä on sellaiset jo muutaman kerran jalassa olleet 


19.05.2010 - 22:44
Kanelisokerin kanssa pidettiin marsipaanikoristeidentekotreffit (lapset laitettiin siksi aikaa nukkumaan:))
Testasin kaverin muotteja...Nuista laatoista isointa kaavailen tulevaan kolmanteen hääpäiväkakkuun...Eli kirjoittaisin siihen laulun sanoja vähän...ja sit nuita ruusuja mahdollisesti reunoille. Gerberamuotti oli myös kaverin...on ehkä vähän liian iso... Tuohon päivänkakkaramuottiin ihastuin, ja varsinkin tuo tummemman punainen kukka on mielestäni kivan näköinen. Taidanpas tässä piakkoin lainata kaverilta muotin itselleni ja tehdä lisää kukkasia:)
Ruusuista vielä lähikuvaa...nämä on muuten samoja ruusuja, kuin nuo, mitkä lisäsin tuohon yläpalkkiin...Aluks tuntui, että eihän nämä ruusut näytä miltään, mutta kun kuvasta kattelee, niin kyllä ne kuitenkin ruusulta näyttää :)

16.05.2010 - 21:17
Tarjouduin tekemään anopille synttärikakun, ja tässä olis koriste odottamassa valmiina...nimenkin periaatteessa olis voinut laittaa tuohon kukkien eteen, mutta olis tullut sit aika iso, kun nytkin jo on tarpeeksi kookas...


15.05.2010 - 21:21
Idea löytyi jostain blogista, mutta en kyllä nyt muista, että mistä...
Huomatkaa vihtassa oikeaoppininen sidonta, jonka mieheltäni olen oppinut. Se kun käyttää sitomiseen aina luonnonantimia, eikä narua, tai nippusidetta. JOtakuinkin tuolla tavalla sen tekee. Vihtan alapuolella noiden kahden kiristyskohdan välissä menee vinottain se "naru" eli yhdestä pitkästä pötköstä olen tehnyt tuon.

28.03.2010 - 20:25
Sain idean, että teen neitin synttäreille Hello kitty hahmon kolmiulotteisena, jos onnistun...ensimmäisen versio oli tämä. Ensin tein Kittyn ilman oheisjuttuja, mutta sitten "muistin", että tyttäreni on syntynyt vappuaattona, joten kitty sai alustalevyn ja pallon ja serpentiinit :) Viikset vähän lösähti, kun koitin saada pallon ekaks vasempaan käteen, mutta se ei onnistnut, enkä sit huomannut kuvaa ottaessani, että viikset painui alas.

Seuraava versio parin päivän päästä näyttäi tältä:
Kolmas ja viimein Kitty:

Serpentiini/pallorykelmä onnistui parhaiten tuossa keskimmäisessä koristeessa, mutta ykköskoriste on tämä viimein, kun tämän väristä tykkään ite eniten. Itse olin kyllä tosi tyytyväinen näihin aikaansaannoksiin, kun aiemmin en tällaisia ole tehnyt.
Yhden varakoristeenkin vielä tein yhdessä välissä (toi eka Kitty hajos, kun sitä pyörittelin ja mallia otin näitä muita varten)

27.03.2010 - 20:43
Lautanen, jossa on ranskalaisia, ketsuppia, ja salaattia sekä vieressä haarukka ja veitsi :) Kaveri grillillä töissä, ja tuollaisen annoksen aina itselleni ostan.

27.03.2010 - 20:36
Isukin synttärikakkuun "vasara ja nauloja, koko rahalla..." Ja Jeremias halusi omansa...ja laudat myös.. (veitsi on ihan oikea hahmottamassa mittasuhteita:))

Vasarat vielä lähempää...

18.03.2010 - 19:42
...tai niiden yritelmät :)

27.02.2010 - 19:23
25.1. Jeremiaksen synttäreitä silmällä pitäen...Täältä tulee Ninja Turtles! tai ainakin sinne päin..Pitää vielä hieman treenata..tuli vähän liian kiltin näköinen ja marsipaanitkin oli vähän kovia, kun tuolla kaapissa olleet jonkin aikaa jo...Ja jos ens kerralla tekis ihan kaavat, niin olis hieman helpompaa :)

Harjoitukset jatkuivat 16.2. Marsipaaniturtlesit vol 2. Nämä saa kelvata kakun päälle...joudun kyllä ehkä tehdä vielä pari lisää, kun synttäreitäkin pidetään useammassa eri erässä.

27.2. Tein vielä kaksi pientä Turtlesia pojan kakkuun...

|
Vierailijoita 19 .5.2010 lähtien
Tekemistä riittää...
Tammikuussa - Moottorikelkkakoriste 3-vuotiaalle - Hello Kitty aiheinen kakku 2-vuotiaalle
Helmikuussa - Pojan 7 vee kakku New Holland traktorikoristeella - 7 vee tytön keijukoriste
Maaliskuussa - Nimpparikakku itselleni(?) - My Little Pony koriste 8 vuotiaalle
Huhtikuussa - meidän neitin 3-vee synttärit
Tekemiäni kakkuja
Kaikki tekemäni kakut ja koristeita pääset tarkastelemaan helpoiten www.facebook.com/kakkukangas
Tästä löytyy kakut toukokuuhun 2011 asti.
Klikkaamalla kakun kuvaa pääset tarkastelemaan sitä lähemmin.






























































Tekemiäni koristeita
Klikkaamalla koristeen kuvan, pääset tarkastelemaan sitä lähemmin.








































































Leivontatarvikekauppa verkossa
|