
Pikkuinen tyttö sai tänään nimen ja minua pyydettiin tekemään tämä koriste. Aluksi ehdotin, että vauva olisi alustalla, ja punainen peitto päällä, ja sitten jotain kukkia. Päätin kuitenkin sit ihan oma-alotteisesti, että koitan kuitenkin tehdä kastemekon vauvan päälle ja tällainen siitä sitten tuli. Itse olen kyllä tyytyväinen koristeeseen (paitsi toi ruusujen teko ei multa luonnistu edelleenkään, joten siksi onkin nuita hortensia kukkia muut)
Koriste on muuten vaahtokarkkimassaa, mutta kukissa ja lehdissä on mukana vähän marsipaania, kun helpommasti saa otettua muotilla irti.

Alustaan on painettu kuvio kukkakuviomatolla (tosi kiva on tämä matto, englannista tilattu, ja maksoi vain 4 euroa!). Hortensiamuotit lainasin Kanelisokerilta. Aluksi ajattelin, että ne on liian "valjuja" kukkia, mutta en nyt enää ole sitä mieltä. Ovat sopivan hentoja.

Kastemekon alareunaan painoin kuviot pienellä kukkamuotilla. Tyynyyn ja kastemekkoon sivelin hiukan snow white tomuväriä.


Teen kerroskakun kakut jokaisen ensin erikseen ja alempaan kakkuun painan juomapillit -> leikkaan sopivan mittaisiksi ja ylemmän kakun päällystetyn pahvin päällä laitan juomapillien varaan. Tämä on toiminut ihan hyvin ja on halvin ratkaisu.
Turhaan moni arastelee kerroskakun tekoa, siinä se tulee kun muutkin kakut. onhan siinä hommaa enempi kun tekee monta kakkua. sit vaan länttää ne läjään :D
suloinen tyttövauva sinullakin, sama muotti ollut minullakin käytössä tuossa tossuvauvassa. leikkasin vaan pään ja sormet irti, muu osa pääsee seuraavaan vauvaan :D