Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen (Jeremias02/2005, Josefiina 04/2009) äiti Keski-Pohjanmaalta. Harrastuksiin täytekakkujen ja koristeiden teko, aiempi harrastus eli ristipistotyöt on jäänyt taka-alalle tämän harrastuksen myötä. Kakkuilu harrastus alkoi 02/2010. Koukuttavaa puuhaa on täyty myöntää, mutta kuten varmaan monella muullakin työ haittaa harrastusta. Vakkarityö minulla on täällä www.perhonmolli.info . Minut voi linkittää vapaasti (mut kerrohan mulle, niin linkitän myös sinut)

Kakkukangas löytyy myös Facebookista www.facebook.com/kakkukangas 

12.10.2010 - 19:47

Neljä opettajaa halusivat tarjota synttäreidensä kunniaksi työpaikallaan työkavereilleen kakkua. Koristeista tarkemmin täällä.

Taaimmainen on tehty tavaliseen lasagnevuokaan kahdessa eri paistoerässä yhteensä 12 munaa. Etummainen kakku tehty säädettävällä reunavuoalla (joka oli lainassa Kanelisokerilta, kiitos!). Tässäkin 12 munaa. (Tarkoitus oli saada kakut riittämää 60 hengelle, epävarmuus iski, joten pistin siis nuo pari munaa per kakku ylimääräistä:))

Kostutus Lidlin Lemon Limellä

Välissä vadelmahillo
Hyla maitorahka
Vadelmia
Mansikoita
Flora Vispiä

Pursotukset FLora Vispi + vaniljakreemijauhe + sokeri + keltainen ja punainen pastaväri sopivassa suhteessa kyseisen värin saamiseksi :)

TÄssä vielä lisäkuvia kakuista yksittäin.

Käsi meinas välillä väsyä pursotinpussin puristamiseen tai sit pussissa oli ilmaa ja silloin sit tulikin tuollaista jälkeä, kuin suoraan yläpuolella keskellä.

Ja vielä toisen kakun yksittäiskuvat


SakariSokeri kirjoitti 14.10.2010 - 19:32
Ihanat syksyiset kakut, kivat nuo liitutaulut opettajille!
Sirpa kirjoitti 14.10.2010 - 21:53
Ihania kakkuja ihanien koristeiden kanssa!
Mimmi M kirjoitti 15.10.2010 - 15:18
Kauniit kakut olet tehnyt. Väreistä tykkään kovasti ja liitutalulut ovat oikein kivat koristeet...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Vierailijoita 19 .5.2010 lähtien   
Tekemistä riittää...

Tammikuussa
- Moottorikelkkakoriste 3-vuotiaalle 
- Hello Kitty aiheinen kakku 2-vuotiaalle

Helmikuussa
- Pojan 7 vee kakku New Holland traktorikoristeella
- 7 vee tytön keijukoriste

Maaliskuussa
- Nimpparikakku itselleni(?)
- My Little Pony koriste 8 vuotiaalle

Huhtikuussa
- meidän neitin 3-vee synttärit

Tekemiäni kakkuja

Kaikki tekemäni kakut ja
koristeita pääset tarkastelemaan helpoiten
www.facebook.com/kakkukangas

Tästä löytyy kakut toukokuuhun 2011 asti.


Klikkaamalla kakun kuvaa
pääset tarkastelemaan
sitä lähemmin.




 














 

 

Tekemiäni koristeita

Klikkaamalla koristeen kuvan,
pääset tarkastelemaan sitä
lähemmin.









 

 

 

Leivontatarvikekauppa verkossa
Blogipohjan on tehnyt: