Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen (Jeremias02/2005, Josefiina 04/2009) äiti Keski-Pohjanmaalta. Harrastuksiin täytekakkujen ja koristeiden teko, aiempi harrastus eli ristipistotyöt on jäänyt taka-alalle tämän harrastuksen myötä. Kakkuilu harrastus alkoi 02/2010. Koukuttavaa puuhaa on täyty myöntää, mutta kuten varmaan monella muullakin työ haittaa harrastusta. Vakkarityö minulla on täällä www.perhonmolli.info . Minut voi linkittää vapaasti (mut kerrohan mulle, niin linkitän myös sinut)

Kakkukangas löytyy myös Facebookista www.facebook.com/kakkukangas 

05.09.2010 - 15:50

Pojalleni tein tämän munattoman ja maidottoman Tomi Traktorikakun serkkunsa 2-vee synttäreille.

Ohje pohjaan on

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeri
1 tl leivinjauhetta

2 dl vettä
1 dl sulaa maidotonta margariinia

Tällä ohjeella olen mm. tehnyt muffinsseja, mokkapaloja (kaakaojauhe sekaan) ja näitä täytekakun pohjia.

Pursotukset GoGreenin vispiä, josta nykyään saa jonkinlaita jälkeäkin, vaikka vähän höttyräistä onkin. Mutta ihan tyytyväinen olin nuihin aikaansaannoksiin, vaikka muista se ei varmaan siltä näytä. Mutta kun lähtökohta on ollut se, että esim. tähtityllalla pursottaessa ei jäänyt kuviota ollenkaan näkyviin :)

Pursotukset tehty pienellä lehtityllalla ja pienellä spagettityllalla. Tarkoitus oli tehdä spagettityllla tuohon alaosaan ikään kuin ruoho, mutta kun ei tullutkaan kuin löntti aluksi, eikä siis näyttänyt ruoholta, niin tein sit koko kuvan ympärille "ruohoa".

Päällisosan pursotuksessa olis varmaan auttanut, jos olisi ollut pyörivä alusta, ja joku sitä pyörittämässä, mutta tällä kertaa ei ollut, mut päätin silti testata :)


Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Vierailijoita 19 .5.2010 lähtien   
Tekemistä riittää...

Tammikuussa
- Moottorikelkkakoriste 3-vuotiaalle 
- Hello Kitty aiheinen kakku 2-vuotiaalle

Helmikuussa
- Pojan 7 vee kakku New Holland traktorikoristeella
- 7 vee tytön keijukoriste

Maaliskuussa
- Nimpparikakku itselleni(?)
- My Little Pony koriste 8 vuotiaalle

Huhtikuussa
- meidän neitin 3-vee synttärit

Tekemiäni kakkuja

Kaikki tekemäni kakut ja
koristeita pääset tarkastelemaan helpoiten
www.facebook.com/kakkukangas

Tästä löytyy kakut toukokuuhun 2011 asti.


Klikkaamalla kakun kuvaa
pääset tarkastelemaan
sitä lähemmin.




 














 

 

Tekemiäni koristeita

Klikkaamalla koristeen kuvan,
pääset tarkastelemaan sitä
lähemmin.









 

 

 

Leivontatarvikekauppa verkossa
Blogipohjan on tehnyt: